Perinteinen joulukorttikeräys kutsuu kaikki joensuulaiset lähettämään tonttupostia, tuoden iloa ikäihmisten joulun odotukseen. Joulukorttikeräys on käynnissä 7.11.-5.12.2023 välisen ajan.
Joulukortit tervehdyksineen voi toimittaa mille tahansa Joensuun keräyspisteistä niiden aukioloaikojen puitteissa. Keräyspisteet sijaitsevat keskusta-alueella Pohjois-Karjalan museo Hilman ala-aulassa Carelicumissa, pääkirjastolla ja kansalaisopistolla sekä pitäjissä palvelupisteillä Enossa, Kiihtelysvaarassa, Pyhäselässä ja Tuupovaarassa. Korteissa vastaanottajan kohta tulee jättää tyhjäksi, eikä postimerkkiä tai kirjekuorta tarvitse. Kortit toivotaan allekirjoitettavan niin, että oman nimen perään lisätään pääte ”-tonttu”, esimerkiksi Minna-tonttu. Näin kaikki kerätyt kortit ovat yhtenäisiä vastaanottajilleen.
Joulukorttikeräyksen järjestää Joensuun kaupungin kulttuuripalvelut yhteistyössä Taitamon ja Siun Soten kanssa, joiden avustuksella kortit toimitetaan ikäihmisille muun muassa palvelukoteihin ja kotihoidon asiakkaille.
- Joulukorttikeräys on vuosittain odotettu tempaus, jolla kuka tahansa voi tehdä hyvää. Kortteja saapuu vuosittain tuhansia ja jopa niin paljon, että niitä on voitu jakaa palvelukotien ja kotihoidon asiakkaiden lisäksi myös muutamien joulun hyväntekeväisyystapahtumien yhteydessä. Toivommekin osallistumaan keräykseen vaikka jo yhdellä, ajatuksella tehdyllä kortilla joka ilahduttaa vastaanottajaansa, kannustaa keräystä koordinoiva Lassi Kokkonen.
- Jälleen kerran ollaan aloittamassa joulukorttikeräystä, joka on yksi vuoden kohokohdista. Joulukortit ilahduttavat niin monen arkea ja tuovat iloa joulunaikaan Keräyksen kautta jaettavat kortit voivat olla joillekin ainoat jouluntoivotukset tänäkin jouluna, taustoittaa kulttuurisihteeri Sari Suvanto.
Joulukorttien keräyspisteet:
Pohjois-Karjalan museo Hilma ja Carelicum, Koskikatu 5
Kortteja voi toimittaa Hilma-museon ja Carelicumin aukioloaikoina
ma–ti, to–pe: klo 10–16
ke: klo 10–18
la: klo 10–16
su: klo 10–16
Pääkirjasto, Koskikatu 25
Kortteja voi toimittaa pääkirjaston aukioloaikoina
ma–pe: klo 9–19
la: klo 10–16
Kansalaisopisto, Papinkatu 3
Kortteja voi toimittaa opistotalon infopisteeseen aukioloaikoina
ma–to klo 8–18
Enon palvelupiste, Kunnantie 2
Kortteja voi toimittaa palvelupisteen ja terveysaseman aukioloaikoina
ma–pe: klo 8–16
Kiihtelysvaaran palvelupiste, Aprakkatie 2
Kortteja voi toimittaa palvelupisteen ja kirjaston aukioloaikoina
ma, ke: klo 10–18
ti: klo 10–15
to, pe: klo 10–15
Pyhäselän palvelupiste, Opettajantie 3 A
Kortteja voi toimittaa palvelupisteen ja kirjaston aukioloaikoina
ma: klo 11–18
ti–to: klo 11–18
pe: klo 10–15
Tuupovaaran palvelupiste, Rekijoentie 3
Kortteja voi toimittaa palvelupisteen ja kirjaston aukioloaikoina
ma: klo 13–18
ti: klo 9–11 ja klo 12–15
ke: klo 9–15
to: klo 9–11 ja klo 12–18
pe: klo 10–15