Sisältöjulkaisija

angle-left Joulu tulee torille

Joulu tulee torille

Joensuun kaupunkikeskustan joulu rakennetaan tänä vuonna täysin uudella tavalla. Korona ei mahdollista perinteisen joulunavauksen järjestämistä, mutta kaupunkikeskustayhdistys Joensuun Virta haluaa tuoda joulun aidon tunnelman sekä ilon kaupunkilaisille yli kuukauden ajaksi.

Joulunavauksen etkot vietetään perjantaina 20.11. klo 10.00 kävelykadulla, jolloin kävelykadulle koristellaan 14 joulukuusta joensuulaisten järjestöjen ja yhteisöjen kanssa. Tapahtuma järjestetään nyt toista kertaa.

Joulun sydämen tulee muodostamaan kauppatorille rakentuva Joulutori, joka avataan sunnuntaina 22.11. klo 15.00. Samana viikonloppuna avautuu myös keskustan yritysten joulukausi ja jouluvalot syttyvät kaupunkiin. Joulutorin muodostaa kymmenen tunnelmallista joulumökkiä, kymmenet aidot kuuset sekä Kauppatorille tunnelman luova uusi jouluvalaistus.

– On ollut uskomattoman hienoa olla tekemässä Joensuun ensimmäistä Joulutoria, jota kaupunkilaiset ovat niin kovasti toivoneet. Yhdistykselle on suuri ilo tuoda joulun iloa kaupunkikeskustaan erityisesti tällaisena aikana, jolloin korona muuttaa joulunviettoon liittyviä rutiineja. Nyt ei voi matkustaa Keski-Euroopan joulutoreille, mutta nyt voi tulla aistimaan sitä tunnelmaa oman kaupungin keskustaan, toteaa Virran toiminnanjohtaja Katja Kolehmainen.

Joulutorin merkittävin yhteistyö tänä vuonna rakentuu evankelisluterilaisen kirkon kanssa tehtävään yhteistyöhön, eli Kauneimpia joululauluja tullaan laulamaan tänä vuonna kymmeneen otteeseen joulutorin yhteyteen rakentuvalla tapahtumatorilla. Joulu laajenee Taitokortteliin perjantaina 4.12. avautuvaan joulukylään.

– Joulutorin rakentamisen punaisena lankana on ollut pohjoiskarjalaisuus sekä ihmisiä yhdistävä aito tunnelma, jatkaa Kolehmainen.

Kauppatorilla on tunnelmaa tuovaa ohjelmaa Joulutorin jokaisena aukiolopäivänä. Joensuu-päivänä 27.11. kaupunki jakaa tämän vuoden palkinnot. Viikkojen 48 ja 49 Kisatori tehdään yhdessä Joensuun kaupungin tapahtumapalveluiden ja Kontiolahden urheilijoiden kanssa, kun käynnissä ovat ampumahiihdon maailmancup-kilpailut.

Euroopan kulttuuripääkaupunkiprojekti Saimaa-ilmiö vierailee kiertueellaan Joulutorilla 23.-29.11.2020.

Viikot 49, 50 ja 51 joulua tehdään yhdessä Taitokorttelin joulukylän kanssa.

 

Lue lisää:

Joulutori

Kauneimmat joululaulut

Kisatori

Taitokorttelin joulukylä

Saimaa-ilmiö