Joensuun seutukirjasto on avannut omatoimikirjastoja koskevan kyselyn, johon voivat vastata sekä omatoimiasiakkaat että ne, jotka eivät vielä ole käyttäneet omatoimikirjastoa. Kysely on avoinna 1.11.–31.12.2020.
Omatoimikirjasto on kirjasto, jota asiakkaat pääsevät käyttämään, vaikka paikalla ei ole henkilökuntaa, kunhan he ovat tehneet ensin asiakassopimuksen. Koronatilanteen takia Joensuun seutukirjaston omatoimikirjastoja voi tällä hetkellä käyttää vain arkisin.
Joensuun seutukirjaston toimipisteistä kahdeksan toimii tällä omatoimikirjastoina: Eno, Heinävaara, Nepenmäki, Reijola, Outokumpu, Pyhäselkä, Uimaharju ja Viinijärvi. Lisää omatoimikirjastoja ollaan avaamassa myös lähivuosina. Kyselyllä halutaan kerätä kokemuksia omatoimikirjastojen palveluista ja käytöstä sekä kartoittaa asiakkaiden toiveita siitä, minkälaisia alueen omatoimikirjastot voisivat olla tulevaisuudessa.
Vastaajien kesken arvotaan lahjakortti Suomalaiseen kirjakauppaan. Kyselyn tuloksista kerrotaan tarkemmin alkuvuodesta 2021.