Sisältöjulkaisija

angle-left Joensuun kaupunginorkesteri: Klassismin kunnioitus -verkkokonsertti 3.2.2022

Joensuun kaupunginorkesteri: Klassismin kunnioitus -verkkokonsertti 3.2.2022

Konsertti nähtävillä viikonlopun ajan orkesterin YouTube-kanavalla

Aluehallintovirasto on asettanut rajoituksia Pohjois-Karjalan alueelle tapahtumien järjestämisen suhteen. Tästä johtuen Joensuun kaupunginorkesterin alkuvuoden konsertit esitetään vain suoratoistona orkesterin YouTube-kanavalla, eikä yleisöä oteta konserttisaliin. 

Klassismin kunnioitus -verkkokonsertti esitetään Joensuun kaupunginorkesterin Youtube-kanavalla torstaina 3.2.2022 klo 19. Tallenne on katsottavissa Youtubessa 7.2. klo 9 saakka. Konserttia johtamaan saapuu orkesterin taiteellinen johtaja ja ylikapellimestari Eero Lehtimäki, solistinaan viulisti Tami Pohjola.
         
Tami Pohjola voitti vuonna 2015 Kuopion viulukilpailut ja vuonna 2019 kansainvälisen Dinu Lipatti -viulukilpailun. Tällä hetkellä hän lukeutuu itseoikeutetusti maamme lupaavimpiin nuoriin viulutaiteilijoihin. Joensuun kaupunginorkesterin solistina hän tulkitsee Sergei Prokofjevin toisen viulukonserton, joka on 1900-luvun viulukonserttojen klassikko, yhtä aikaa moderni ja melodinen, runollinen ja dramaattinen teos. Sen Pohjola saa laulamaan Suomen Kulttuurirahastolta lainaamallaan hienosointisella Gudagnini-viululla.

Klassikko on luonnollisesti myös Mozartin sinfonia nro 38, lisänimeltään ”Prahalainen” ensiesityspaikkansa mukaan. Praha oli Mozartin musiikille paljon myönteisempi ympäristö kuin ylpeä Wien ja se kuuluu myös sinfonian kuplivasta ilosta ja estottomasta kekseliäisyydestä. Jacques Ibertin tiivis ”Kunnianosoitus Mozartille” luonnehtii esikuvaansa juuri musiikillisen ilon tuojana.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.