Sisältöjulkaisija

angle-left Joensuun hiilinielujen kehittymistä arvioitu – päästöjä vähennettävä nykyistä nopeammin

Joensuun hiilinielujen kehittymistä arvioitu – päästöjä vähennettävä nykyistä nopeammin

Joensuulle on tehty arviot hiilinielujen kehittymisestä ja mahdollisuudesta saavuttaa kaupungin tavoite olla hiilineutraali vuoteen 2025 mennessä.

Luonnonvarakeskuksen ja Benviroc Oy:n joulukuussa 2020 laatimassa raportissa on tarkasteltu Joensuun metsien hiilinielujen kehitystä kolmen eri metsänhakkuuvaihtoehdon pohjalta

Arvioiden tavoitteena on kuvata alueen metsien hakkuumahdollisuuksia ja niiden rakennetta sekä metsävarojen ja metsien hiilivarastojen ja -nielujen kehitystä erilaisilla hakkuumäärillä.

Raportissa on laskettu kolme arviota. Ensimmäisessä on suurin ylläpidettävissä oleva aines- ja energiapuun hakkuukertymä. Toisessa ja kolmannessa arviossa puumäärä on sama, mutta kolmosarviossa hiilensidontatavoite on kakkosarviota korkeampi.

Eri arvioiden mukaisten hakkuukertymien lisäksi raportissa on esitetty arviot hiilinielujen kehityksestä laskelmakausina 2016–2020, 2021–2025 ja 2026–2030. Lisäksi on analysoitu hiilinieluja suhteessa asetettuihin hiilensidontatavoitteisiin ja Joensuun aikomukseen olla hiilineutraali vuoteen 2025 mennessä. Hiilineutraaliustavoitteen saavuttaminen edellyttää, että Joensuussa syntyy päästöjä yhtä paljon tai vähemmän kuin hiilinieluilla voidaan sitoa.

Tulosten perusteella vuoden 2025 hiilineutraaliustavoite voidaan saavuttaa, jos kasvihuonekaasupäästöjä voidaan vähentää vuoden 2007 tasosta 60 % vuoteen 2025 mennessä, kuten kaupungin ilmasto-ohjelmassa on asetettu tavoitteeksi. Joensuun kasvihuonekaasupäästöt ovat laskeneet 25 % vuodesta 2007 vuoteen 2018, eli 167 tuhatta tonnia (167 kt CO2-ekv, lähde CO2-raportti 2020).

Vuoden 2025 tavoitteen toteutumiseksi tulisi kasvihuonekaasupäästöjen laskea edelleen 228 tuhatta tonnia (228 kt CO2-ekv).  Käytännössä tulos tarkoittaa sitä, että päästöjä on vähennettävä nopeammin kuin mitä tähän mennessä on tehty. Tärkeimmät sektorit, joissa vähennyksiä tarvitaan, ovat energiantuotanto, energian kulutus ja liikenne.

Päästövähennystavoitteiden toteutuessa jää vuonna 2025 hiilinieluilla kompensoitavaksi 265 tuhatta tonnia kasvihuonekaasupäästöjä (265 kt CO2-ekv). Tämä on mahdollista saavuttaa, jos arvioiden mukainen kolmas vaihtoehto toteutuu. Tämä edellyttää 55 000 m3 pienempiä hakkuita kuin suurimmassa mahdollisessa hakkuuskenaariossa.

Vuosina 2021–2025 metsää tulisi hakata joka vuosi noin 2 500 hehtaaria vähemmän kuin suurimmassa mahdollisessa hakkuuskenaariossa.

Lyhenne kt CO2-ekv tarkoittaa tuhansia tonneja kasvihuonekaasupäästöjä, kun mukaan lasketaan hiilidioksidin lisäksi metaani ja muut pienemmät kasvihuonekaasupäästöt hiilidioksidiksi muutettuna.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.