Sisältöjulkaisija

angle-left Ilmoittamatta jätetyt lasten poissaolot maksavat satojatuhansia vuodessa

Ilmoittamatta jätetyt lasten poissaolot maksavat satojatuhansia vuodessa

Joensuun kaupungin päiväkodeissa ja perhepäivähoidossa varaudutaan loma-aikoina ja viikonloppuisin huomattavasti suurempaan lasten määrään kuin todellisuudessa olisi tarvetta. Syynä on se, että osa perheistä ilmoittaa hoitotarpeen lomien ja viikonloppujen ajalle, mutta eivät tuo lapsia varhaiskasvatukseen. Lasten määrään nähden ylimitoitettu henkilökunta ja hukkaan menevä ruoka maksoivat pelkästään viime heinäkuussa kaupungin varhaiskasvatukselle yli 200 000 euroa. 

- Tässä toivotaan apua huoltajilta. Lomien aikana lapsia on varhaiskasvatuksessa huomattavasti ilmoitettua vähemmän. Joudumme kuitenkin varaamaan henkilökuntaa ja ruokaa ilmoitusten mukaisesti. Tässä menee joensuulaisten yhteistä rahaa hukkaan ja iso kasa ruokaa biojätteeseen. Pienellä vaivalla olisi mahdollista tehdä suuri säästö. Toivomme siis huoltajilta harkintaa hoitotarpeen varauksiin ja perumisia heti, kun suunnitelmat muuttuvat, vetoaa varhaiskasvatusjohtaja Irja Seppänen

Pelkästään jouluajan kolmena päivänä 744 lasta jäi tulematta heille varattuun varhaiskasvatukseen. Näinä kolmena päivänä oli varattu neljäkymmentä ylimääräistä työntekijää ja ruokahävikin hinta oli noin 4000 euroa. Palkkakustannuksineen säästöä olisi ollut mahdollista tehdä 22 000 euroa. 

Heinäkuun ajalta tilastot ovat vieläkin murheellisemmat. Varausten perusteella töissä oli kuusikymmentä työtekijää tarvetta enemmän. Ruokahävikki maksoi noin 40 000 euroa. Kaikkiaan heinäkuun aikana olisi ollut mahdollista säästää 200 000 euroa, mikäli ilmoitukset olisi tehty todellisen tarpeen mukaan tai peruttu heti, kun hoidontarve poistui.  

- Kaikkien muutosten ilmoittaminen on tärkeää. Merkintä Daisyyn, soitto tai viestikin päiväkodille riittää. Näin pystymme varaamaan oikean määrän ihmisiä ja ruokaa lapsille. Silloin säästyy rahaa esimerkiksi lisäkäsien palkkaamiseen tai vaikka yhteisten tapahtumien järjestämiseen, Seppänen päättää.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.