Sisältöjulkaisija

angle-left Honkaniemen uimarannan ja pysäköintialueen kunnostus alkaa lokakuussa

Honkaniemen uimarannan ja pysäköintialueen kunnostus alkaa lokakuussa

Joensuun kaupunki aloittaa lokakuun aikana Linnunlahden kaupunginosassa olevan Honkanimen uimarannan ja pysäköintialueen kunnostustyöt. Uimarannan pysäköintialuetta laajennetaan ja pysäköintijärjestelyjä muutetaan. Samalla korjataan pysäköintialueen maaperän rakennekerroksia ja maan kuivatusta, jotta alue kestää kulkemista paremmin. Myös pysäköintialueen valaistusta parannetaan. Pysäköintialue jää murskepintaiseksi, eikä sitä asfaltoida.

Kunnostuksen yhteydessä uimarannalle uusitaan pukukoppi- ja wc tilat, sekä rannalle rakennetaan veteen ulottuva esteetön uimaramppi. Alueen olemassa olevia polkuja vahvistetaan ja uimarannalle lisätään hiekkaa. Lisäksi uimarannalle asennetaan pyörätelineitä, roska-astioita ja pöytäpenkkejä.

Rakentamisen ajaksi pysäköintialue suljetaan autoliikenteeltä. Pyöräilijät ja kävelijät ohjataan uimarannan ja pysäköintialueen ohitse viereisen pyörätien kautta.

Rakentamisen on arvioitu kestävän marraskuun puoliväliin saakka, jonka jälkeen uimaranta pysäköintialueineen on yleisessä käytössä.