Joensuun kaupunki jatkaa viime syksynä aloitettua Hanhenpolun pyörätien rakentamista Ranta-Mutalassa. Viime vuonna pyörätiestä rakennettiin Hanhentien ja Joutsenentien välinen pätkä. Tänä vuonna pyörätietä jatketaan Hanhentieltä puistoalueen läpi Ranta-Mutalantielle. Samalla Hanhentielle rakennetaan korotettu suojatie.
Puistoalueella pyörätie sijoittuu olemassa olevan väylän ja polun kohdalle. Murskepintaiselle pyörätielle rakennetaan valaistus ja väylä otetaan talvihoitoon tulevana talvikautena.
Rakennettavalta alueelta on jo poistettu puusto. Työt jatkuvat toukokuussa maanrakennus- ja valaistustöillä, kesäkuussa tehdään vielä pintaus- ja viimeistelytöitä.
Nyt rakennettavalta pyörätieltä on yhteys Viinisilmänpuiston lisäksi Hanhentien kautta joen rannassa kulkevalle pyörätielle, jota pitkin pääsee aina Utransaarten pysäköintialueelle saakka. Ranta-Mutalantien puolella pyörätie liittyy Pataluotoon ja Utrantielle meneviin pyöräteihin.