Joensuun kaupunki järjestää kaikille avoimia asukasiltoja maalis–huhtikuussa Enossa, Kiihtelysvaarassa, Pyhäselässä ja Tuupovaarassa.
Asukasiltojen tarkoituksena on koota yhteen paikalliset asukkaat, järjestöt ja kaupungin viranhaltijat keskustelemaan ajankohtaisista asioista ja vaihtamaan kuulumisia. Tapaamiset ovat luonteeltaan keskustelevia ja niihin voi tulla matalalla kynnyksellä tapaamaan kaupungin viranhaltijoita.
– Tilaisuuksia on järjestetty viime vuosina säännöllisesti, mutta aikaisemmin ne tunnettiin alueilla järjestöiltoina. Nyt haluamme kutsua mukaan myös ne kaupunkilaiset, jotka eivät ole mukana minkään järjestön toiminnassa. Järjestöt pääsevät toki vanhaan tapaan ääneen ja kertomaan ajankohtaisista asioistaan asukkaille, kertoo Joensuun kaupungin aluekoordinaattori Anni Koskeli-Ratamaa.
Asukasiltoja järjestetään jokaisessa pitäjässä kaksi kertaa vuodessa, kevään asukasilloissa kuullaan muun muassa kulttuurisesta yhteisötyöstä ja mietitään yhdessä, millaisilla toimenpiteillä kunkin pitäjän viihtyvyyttä voidaan parantaa.
Pitäjien asukasiltojen aikataulu:
24.3. klo 18–20 Uimaharjun koulu (Harjunraitti 9)
31.3. klo 18–20 Hammaslahti, kokoustila osoitteessa Lastaustie 2 (alakerta)
28.4. klo 18–20 Kiihtelysvaara, Raatevaaran kylätalo (Hyypiäntie 681)
5.9. klo 18–20 Tuupovaara, Ullakko (Onnelankuja 5)