Sisältöjulkaisija

angle-left Arboretumin alueella aloitetaan hoitohakkuut vuodenvaihteessa

Arboretumin alueella aloitetaan hoitohakkuut vuodenvaihteessa

Joensuun kaupunki aloittaa arboretumin alueen hoitohakkuut vuodenvaihteessa. Arboretum sijaitsee Joensuun raviradan ja Honkaniemen välisellä alueella.

Arboretumin alue on ollut pitkälti luonnontilainen ja siellä oleva kasvillisuus on saanut kasvaa vapaasti. Alun perin alueelle istutettu puusto on kasvanut odotettua tiheämpään. Hoitohakkuilla mahdollistetaan alueen puustolle lisää elintilaa ja valoa. Hakkuiden yhteydessä poistetaan myös huonokuntoisia ja kuolleita puita. Osa kaadettavista puista hyödynnetään alueella maalahopuuna.

Toteutettavilla hakkuilla ei ole vaikutusta Joensuun kaupungin talouteen. Hakkuut toteutetaan metsänhoidollisista syistä.

Hakkuilla voi olla vaikutusta arboretumin alueella kulkevien hiihtolatujen käyttöön. Alueelle asetetaan varoituskyltit ja hakkuualueella liikkuessa tulee noudattaa erityistä varovaisuutta.

Hakkuiden on arvioitu kestävän vuodenvaihteen 2023–2024 ajan ja jatkuvan tammikuun lopulle. Mahdollisilla pakkasilla voi olla vaikutusta hakkuiden etenemiseen.

Oheisessa kartassa on havainnollistettu arboretumin alueita. Hakkuita tehdään alueella 2 koivikossa, sekä sen itäpuolella olevassa kontortamännikössä. Näiden lisäksi hakkuita tehdään alueella 5 ja uimarannan lähistöllä alueella 7. Lisäksi hakataan yksittäisiä huonokuntoisia puita muualta arboretumin alueelta.