Sisältöjulkaisija

angle-left 72 tunnin liikennehaasteen voitti Karelia-amkin joukkue – Ideana luoda Joensuun keskustasta koko kylän takapiha uutta teknologiaa hyödyntäen

72 tunnin liikennehaasteen voitti Karelia-amkin joukkue – Ideana luoda Joensuun keskustasta koko kylän takapiha uutta teknologiaa hyödyntäen

Joensuussa järjestetyn 72 tunnin liikennehaasteen voitti Karelia-ammattikorkeakoulun joukkue Karelian Kauhu. Opiskelijoiden päätehtävänä oli pohtia, millainen on Suomen vetovoimaisin ympärivuotinen kaupunkikeskusta ja sen kestävä saavutettavuus vuonna 2040.

Voittajajoukkue visioi Joensuun keskustasta koko kylän yhteistä takapihaa, jossa teknologiaa hyödyntäen luodaan yhteisöllisyyttä ja tarjotaan palveluja kaiken ikäisille asukkaille ja vierailijoille. Joukkueessa olivat mukana projektipäällikkönä toiminut Anni Muukkonen sekä Jenni Joronen, Kim Juvonen, Jenna Kemppainen ja Annastiina Leppänen.

Voittajatyössä ideoitiin muun muassa kävelykatu, jossa kävellen tuotetun energian avulla valaistaan taideteoksia. Leikkipuistossa kuntoillaan ja hyödynnetään AR-teknologiaa, ja myös matkailun näkökulma on huomioitu kävijöitä houkuttelevan extreme-talon avulla.

Kilpailutyöt voi katsoa liikennehaasteen verkkosivuilta.

Tuomaristo kiitti voittajatyötä selkeästä vaiheistuksesta. Työ sisälsi sekä realistisesti toteutettavissa olevia ideoita että tulevaisuuden haavekuvia ja siinä tuotiin esiin monia arjen viihtyisyyttä lisääviä asioita. Tuomaristo antoi kiitosta myös joukkueen loistavasti toimineesta ryhmädynamiikasta.

– Olin yllättynyt, miten nopeasti ideointi lähti käyntiin. 20 vuoden kuluttua asiat voivat olla aivan miten tahansa, mikä antoi vapautta ideointiin. Halusimme luoda Joensuuhun koko kylän yhteisen takapihan, jollaista ei ole kellään muulla. Erityisen ylpeitä olemme energiakatuideastamme, kiteyttää Anni Muukkonen voittajajoukkueen tunnelmia.

– Haimme kilpailussa aidosti uusia ajatuksia Joensuun keskustan kehittämiseen. Opiskelijat lähtivät innostuneesti suunnittelemaan vuoden 2040 kaupunkia ja saimme runsaasti ideoita, joita voimme ryhtyä jalostamaan eteenpäin, iloitsee Ari Varonen.

– Suunnitelmissa oli kiinnitetty huomiota kestävyyteen energiaratkaisuissa sekä liikkumisessa. Myös joensuulaisten arkeen pöhinää tuovia pieniä asioita oli töissä huomioitu hienosti.

– Olen ylpeä opiskelijoista ja hämmästynyt siitä, miten he kehittyivät tiiminä lyhyessä ajassa. Opiskelijat saavat tämän tyyppisistä hackathon-kilpailuista työelämävalmiuksia ja kokemusta tiimityöskentelystä, ongelmanratkaisusta, projektien eteenpäin viemisestä ja esiintymisestä. Nämä kaikki tukevat opetuksemme tavoitteita. Oli myös huikeaa nähdä opiskelijoiden ilo ja rentous sekä sitoutuminen ja erilaisten taitojen hyödyntäminen, sanoo matkailun lehtori Raija Ruusunen Karelia-ammattikorkeakoulusta.

– Kilpailun taso oli tänä vuonna todella korkea ja erot joukkueiden välillä olivat pienet. Töissä oli huomioitu annetut tavoitteet hyvin, eli miten ja miksi Joensuun keskustaan tullaan tulevaisuudessa, sanoo liikennehaastetta koordinoinut Inna Ampuja Rambollista.  

– Oli hienoa nähdä, miten eri opinahoja ja pääaineita edustavat opiskelijat sulautuivat joukkueena hyvin yhteen. Alalla on työvoimapulaa ja osaajia tarvitaan tulevaisuudessa. Toivottavasti kilpailu innosti opiskelijoita harkitsemaan alaa. Olin todella yllättynyt siitä, miten paljon raikkaita ja innovatiivisia ideoita opiskelijoilla riitti, kiittelee Jyri Mustonen Väylävirastolta.

Kilpailun järjestivät Joensuun kaupunki, Väylävirasto, Itä-Suomen yliopisto, Karelia-ammattikorkeakoulu ja Ramboll Finland. Järjestäjien edustajat toimivat työn ohjaajina ja tuomareina. Kilpailun koordinaattorina toimi Ramboll Finland Oy.

72 tunnin liikennehaaste -kilpailuun osallistui tänä vuonna 26 eri alojen opiskelijaa Itä-Suomen yliopistosta ja Karelia-ammattikorkeakoulusta.

Kilpailutöitä arvioivat Joensuun kaupungin, Joensuun kaupunkirakennelautakunnan, Väyläviraston sekä osallistuvien oppilaitosten ja Rambollin monialaiset edustajat. Tuomariston puheenjohtajana toimi kaupunkiympäristön toimialan johtaja Ari Varonen Joensuun kaupungilta.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.