Uutiset - Liikunta

angle-left Rantakylän uimahalli avautui – Vesikko toistaiseksi kiinni

Rantakylän uimahalli avautui – Vesikko toistaiseksi kiinni

Rantakylän uimahalli avaa ovensa yleisölle maanantaina 8. kesäkuuta. Muiden sisäliikuntapaikkojen tavoin uimahallin käyttöönottoon liittyy tiettyjä rajoituksia sekä erityisohjeita. Myös aukioloajat ovat aiempaa suppeammat.

Uimahalli Vesikko on toistaiseksi suljettu.

Rantakylän uimahalli on yleisölle avoinna maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 8.30–16 ja tiistaisin ja torstaisin kello 11.30–19. Lipunmyynti päättyy tuntia ennen sulkemisaikaa ja altaasta tulee poistua 20 minuuttia ennen sulkemisaikaa.

Kolmena aamuna viikossa oma uintiaika riskiryhmille

Aamun ensimmäinen puolitoista tuntia maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin (kello 8.30–10) on tarkoitettu riskiryhmään kuuluville. Urheiluseurat käyttävät uimahallia vain yleisövuorojen ulkopuolella.

Toistaiseksi uimahallin saunat ja kuntosali eivät ole käytössä eikä ohjattua ryhmätoimintaa pidetä. Myöskään uima-asuja ei vuokrata ulkopuolisille.

Riittävien turvavälien säilyttämiseksi uimahallin yleisömäärää on rajoitettu siten, että naisten ja miesten pukuhuoneissa voi kummassakin olla korkeintaan 20 henkilöä yhtä aikaa. Uimahallihenkilökunnan lisäksi tämä tarkoittaa maksimissaan 40 henkilöä. Uimaan tulija voi siis joutua hetken odottamaan, mikäli hallissa on jo sisällä maksimimäärä yleisövuorolaisia.

Toivottavaa on, että omaa vuoroa odotettaisiin mahdollisuuksien mukaan hallin ulkopuolella. Uimahallihenkilökunta valvoo turvavälien säilyttämistä myös altaassa ja muissa hallin tiloissa.

Turvavälien lisäksi uimahalleissa kiinnitetään erityistä huomiota hygienian säilyttämiseen. Maksutavaksi suositellaan korttimaksua, hallin sisääntuloaulaan on lisätty käsihuuhdepaikat ja kosketuspintoja pyyhitään useita kertoja päivässä. Myös vesijuoksuvyöt pyyhitään jokaisen käyttäjän jälkeen.

Uimahallien sarjalippuihin ja kausikortteihin lisätään pandemian takia suljettuna ollut aika. Aika lisätään siitä alkaen, kun asiakas ensimmäisen kerran käyttää palvelua. Asiakas voi näin ollen itse valita, jatkaako uimahallin käyttöä nyt vai esimerkiksi myöhemmin syksyllä.

Lisätietoa osoitteesta www.joensuu.fi/rantakylan-uimahalli.

YHTEYSTIEDOT

Sivu arviointi ja palaute