Uutiset - Liikunta

angle-left Kalevan Kisat Joensuuhun vuonna 2022

Kalevan Kisat Joensuuhun vuonna 2022

Vuodesta 1907 saakka järjestetyt perinteiset Kalevan Kisat, yleisurheilun Suomen-mestaruuskilpailut, pidetään Joensuussa 4.–7. elokuuta vuonna 2022. Joensuun Katajan yleisurheilujaosto ja Joensuun kaupunki ottivat järjestelyvastuun vastaan sunnuntaina 29. elokuuta Kalevan Kisoissa Tampereella. Tapahtuma on yleisurheilun päätapahtuma Suomessa, jossa mitellään yli 40-lajissa Suomen mestaruuksista ja perinteikkäästä Kalevan maljasta. Normaalina tapahtumavuonna Kalevan Kisat kerää kymmeniä tuhansia yleisurheilun ystäviä paikan päälle monipäiväiseen urheilutapahtumaan. Televisiossa tapahtuma on yksi seuratuimmista urheiluvuoden tapahtumista. Joensuussa Kalevan Kisat on järjestetty aikaisemmin vuosina 1972 ja 2002.

– Olemme ylpeitä, että pääsemme tuottamaan tapahtuman Joensuussa. Ensi kesänä on todellinen yleisurheilun superkesä, kun ensin heinäkuussa kilpaillaan MM-mitaleista Oregonissa ja heti Joensuun Kalevan Kisojen jälkeen ovat EM-kilpailut Műnchenissä. Suomalainen yleisurheilu elää uuden nousun aikaa ja Joensuun kisoissa nähdään kaikki kotimaiset tähdet. Katajalla on myös omia kansallisen kärkitason urheilijoita paljon ja kotikisoista tulee heille yksi uran mieleenpainuvista hetkistä, kertoo tulevien Joensuun kisojen pääsihteeri Tuomo Lehtinen.

– Joensuun Mehtimäellä on erinomaiset puitteet toteuttaa elämyksellinen ja toimiva suurtapahtuma, jossa monet osaset loksahtaa erinomaisesti kohdalleen. Olemme määrätietoisesti kehittäneet ympäristöä ja olosuhteita sekä Joensuusta löytyy lukuisia omistautuneita yleisurheilun yhteistyökumppaneita. Uskon, että Joensuu tulee yllättämään kisavieraat ja yleisurheiluperheen. Luvassa on mieleenpainuvat Kalevan Kisat, toteaa Joensuun kaupungin markkinointijohtaja Markku Pyykkönen.

YHTEYSTIEDOT

Sivu arviointi ja palaute