Työllisyyspalvelut – Topakka-hanke

Mikä Topakka-hanke on?

Topakka-hanke

Topakka on Joensuun kaupungin työllisyyspalveluiden hallinnoima ja Euroopan Sosiaalirahaston rahoittama hanke ajalla 1.10.2019 – 31.12.2023. Yhteishankkeessa ovat mukana Kitee, Liperi, Outokumpu ja Tohmajärvi.

Hankkeen tavoitteena on luoda maakunnallinen malli työttömien työ- ja toimintakyvyn arviointiin. Lisäksi tavoitteena on lisätä toimijoiden osaamista työ- ja toimintakyvyn tunnistamisessa ja asiakasohjauksessa. Asiakastavoite on yhteensä 900 asiakasta.

Topakka auttaa työkyvyttömyyden takia sivuun jääneitä henkilöitä löytämään yksilöllisesti oikeat palvelut. Asiakas voi esimerkiksi tarvita sairauden jälkeen kuntoutuspalveluita tai apua työkykyyn liittyvien etuuksien hakemiseen. Henkilökohtaisen tuen lisäksi asiakkaat saavat ohjausta Siun Soten työ- ja osaamiskeskukseen, josta he saavat lääkäripalveluita työ- ja toimintakyvyn arviointiin. Muita kumppaneita ovat Kela, Pohjois-Karjalan TE-toimisto, TYP, Siun soten aikuissosiaalityö, kuntien työllisyyspalvelut ja eri kuntoutuspalveluja tuottavat tahot.

Hankkeessa työskentelee seitsemän työkykykoordinaattoria, palvelukoordinaattori ja osa-aikainen lääkäri. Lisäksi Topakka ostaa työkyvyn arviointipalvelun Honkalampi-säätiöltä, fysioterapiaa Coronaria Contextilta ja neuropsykologisia palveluja Coronaria Tietotaidolta.

Topakka on saanut 1,566 miljoonan euron ESR-rahoituksen 1.10.2019–31.12.2023. Kokonaiskustannus on 1,96 miljoonaa euroa, josta kuntien omarahoitusosuus 391 500 euroa. Topakka toimii työllisyyttä edistävän Luotsi Joensuun sisarhankkeena.

Hankejohtajana toimii Joensuun kaupungin työllisyyspäällikkö Riikka Vartiainen.

Työkykykoordinaattorien yhteystiedot löytyvät täältä.

YHTEYSTIEDOT

Topakka, logot

    

Sivu arviointi ja palaute