Siltanen-Vatanen Marja

Marja Siltanen-Vatanen

 

Koulutus:

Lastentarhanopettaja, Joensuun Korkeakoulu 1978
Musiikkileikkikoulunopettaja, Sibelius-Akatemia 1983
Hum.kand., Joensuun Yliopisto 1986
Orff-pedagogi, Klemetti-opisto vuosina 1996-2001, diplomi 2001
Rytmikylpy- rytmiikkaopettajakoulutus, Espoon Musiikkiopisto 2006
Mus.opettajien täydennyskoulutuksia, Sibelius-Akatemia, 1989-90, 2008
Kouluttajakoulutus, JaSeSoi ry ja Soili Perkiö, 2011-2012
Osallistun vuosittain 1-3:een musiikkikasvatuskoulutukseen sekä koulutan muita

Olen opettanut Joensuun konservatorion musiikkileikkikoululaisia lähes kolmekymmentä vuotta. Musiikkileikkikoulunopettajan virassa olen toiminut vuodesta 1995 lähtien. Opetan tällä hetkellä perheryhmiä (0-2 -vuotiaat vanhempineen), leikki- ja soitinryhmiä (3-6-vuotiaat) sekä musiikkivalmennusryhmiä (7-9 -vuotiaat).

Pääaineeni on laulu ja siksi olen ollut aktiivisesti mukana mm. Joensuun oopperakuorossa 1977-1995, 2008-2009, Laudate-kuorossa 1999-2000 sekä Voca-yhtyeessä 1999-2005. Olen ollut perustamassa Joensuun konservatorion lapsikuoro Tulikattia ja toimin kuorossa vuosina 1997-2005.

Pyrin omalta osaltani vaikuttamaan siihen, että lapset ja perheet pääsisivät nauttimaan korkeatasoisista konserteista. Siksi olen työni lisäksi ollut perustamassa ja toiminut Vauvan päivät -yhtyeessä 2007-2008 sekä vuodesta 2008 alkaen Pippuri Soikoon! -lastenmusiikkiorkesterissa.

Julkaisut:
Ota soitto sormillesi 1, viisikielisen kanteleen soitonopas, 1992
Ota soitto sormillesi 2, viisikielisen kanteleen soitonopas, 1993
Pingviinitanssi -cd, tuotantoryhmässä, 2001
Pippuri Soikoon! -cd, 2009
Pippuri Soikoon! -nuottikirja, 2009

Luottamustoimet:

Varhaisiän Musiikinopettajat ry:n ( ent. Musiikkileikkikoulunopettajat ry. ) hallituksessa 1991-2008. Joensuun konservatorion opettajat ry:n hallituksessa vuodesta 2012 alkaen.

"Musiikki ja muut taideaineet ovat elämän rakennuspuita eri tilanteisiin, niin että iloja, suruja, erilaisia tapahtumia ja itse elämää on helpompi elää. Taidetta ei voi tehdä oikein tai väärin eikä siinä ole yhtä oikeaa vastausta – niin kuin ei elämässäkään." (Soili Perkiö ja Hannele Huovi)

Löytöretket musiikkimaahan lasten kanssa ovat aina yhtä innostavia!