Urheiluakatemian tapahtumia

Henkilöhaku

Testi, nostoloota

Murupolku

Sisältöjulkaisija

angle-left Siltakadulta poistetaan puita Siilaisen risteyksen ja Länsikadun väliltä

Siltakadulta poistetaan puita Siilaisen risteyksen ja Länsikadun väliltä

Joensuun kaupunki poistaa puustoa Siltakadun varteen rakennettavan meluvallin alta. Puita kaadetaan Siltakadulta Siilaisen risteyksen ja Länsikadun väliseltä osuudelta. Työt alkavat keskiviikkona 1.4. ja kestävät arviolta kolme päivää. Tämän lisäksi puita kaadetaan alikulkusillan läheisyydessä Siltakadun–Yliopistonkadun välisellä alueella.

Meluvallin rakentaminen liittyy Siltakadun kaventamiseen. Autoilijoiden väylä kavennetaan neljästä kaistasta kahteen ja viereen rakennetaan uusi pyörätie sekä melueste. Samalla Siltakadulle rakennetaan kiertoliittymä Siltakadun–Länsikadun risteykseen. Rakennustyöt alkavat kesällä 2020 ja valmistuvat vuoden loppuun mennessä.

Hakkuutyömaan läheisyydessä liikuttaessa tulee noudattaa varovaisuutta.

– Puiden kaatotyöt eivät aiheuta muutoksia ajoneuvoliikenteelle, rakennuttaja Mikko Honkonen kertoo.

Sivu arviointi ja palaute