Nuoriso, Poliisin Ankkuriryhmä

Liikkuva nuorisotyön on nuorisotyön muoto, jossa nuoriso-ohjaajat jalkautuvat julkisiin ja puolijulkisiin tiloihin, joissa nuoret viettävät aikaansa. Liikkuvaa työtä tekevät ohjaajat voit löytää vaikkapa kauppakeskuksista, uimarannoilta, koulujen pihoilta tai vaikkapa torilta. Liikkuvaa nuorisotyötä tehdään pääasiassa kantakaupungin alueella ja sen painopisteenä ovat keskusta ja Rantakylä.

Liikkuvat nuoristyöntekijät pystyvät reakoimaan nopeammin alueen ilmiöihin ja ratkomaan niitä nuorisotyöllisin keinoin yhdessä nuorten ja laajemman verkoston kanssa. Kohderyhmää ovat 10-17 –vuotiaat nuoret ja epäsuorasti myös nuorten vanhemmat ja muut alueen ihmiset.  

Toimintaperiaatteena on nuorisotyöllinen kohtaaminen, verkostotyö ja tarpeen mukaan yksilö- sekä ryhmänohjaus. Työntekijät tekevät myös tiivistä yhteistyötä koulujen kanssa. 

 

Poliisin Ankkuriryhmä

Joensuussa nuorten rikosasioissa keskeisenä tahona toimii Itä-Suomen Poliisilaitoksen, Joensuun kaupungin nuorisopalveluiden ja Siunsoten moniammatillinen Ankkuriryhmä, jonka sijoituspaikkana on Joensuun poliisiasema. Ankkuritiimissä työskentelee kolme poliisia, erityisnuorisotyöntekijä ja osa-aikainen sosiaaliohjaaja.

Ryhmän tehtävänä on nuorten rikosten ennaltaehkäisy ja niihin liittyvä korjaava työ.

Erityisnuorisotyöntekijänä ryhmässä työskentelee Henna-Riika Aalto, henna-riikka.aalto@joensuu.fi, puh. 050 473 3828

Ankkuriryhmä

Pykäläkuja 1, Joensuu

Sivu arviointi ja palaute