Kaveria ei jätetä -hankkeen blogi
Kaveria ei jätetä -hankkeen blogi
Kaveria ei jätetä -hankkeen blogi
Kaveria ei jätetä - Blogitekstiarkisto
Digitaalinen omakuva
Tekijä: Jenni Lintunen
9. toukokuuta 2019 klo 13.18
Digitaalisuus, digiähky, digipelko, digiosaaminen...
Digitaalisuudesta on tullut iso osa arkea ja työelämää. Itse olen sitä sukupolvea jolle tämä on itsestään selvyys. Lapsena tietokone oli vielä ihmeellinen vekotin, jota näki ja pääsi käyttämään harvoin. Alakoulussa oli pieni atk-luokka, jonne pääsi vain harvoin pelaamaan tai piirtämään Paintilla tai Matti Matematiikka -peliä. En muista oliko Matti Matematiikka pelin oikea nimi vai meidän oppilaiden oma väännös. Pelin yksinkertainen idea oli onnistua laskemaan yksinkertaisia laskukaavoja oikein ja saada puoliympyränmuotoinen Matti-hahmo ylös portaita.
Luokassa oli vain muutaman kone, joten osan luokasta piti jäädä omaan luokkaan jatkamaan tavan opiskelua. Se oli hieno hetki, kun itse pääsi mukaan tietokoneiden ääreen ja todellinen juhlanpaikka oli silloin, kun Matti-hahmon sai portaiden ylimmälle tasolle.
Yläkoulussa valitsin sitten atk:n valinnaisena aineena. Pääasiassa siellä opeteltiin sähköpostin käyttöä, tekstinkäsittelyä ja kymmensormijärjestelmää. Jälkimmäistä en hallitse oikein vieläkään, mutta kirjoistusnopeus on hyvä. Se voi osaltaan johtua siitä kuinka paljon olen opintojeni ja töiden takia päässyt tietokoneen näppäimistöä naputtelemaan.
Lukioikäisenä liityin ehkä siihen ensimmäiseen somealustaan, IRC-galleriaan. Siitä sitten liuttiin kohti Facebookkia ja älypuhelinta. Koen eläneeni nuoruuteni juuri digitalisaation harjalla ja siksi digitaalisuus on osa elämääni.
Havainnoimmalla läheisiäni ja nykyisen työni kautta, olen huomannut, ettei tilanne ole sama kaikille. Osa kokee pudonneensa digikelkasta. Älypuhelin ja verkkoasiointi herättävät pientä pelkoa. Digituputtaminen taas herättää vastarintaa, koska eihän tätä ennenkään ole tarvinnut. Digiähky ja digipelko ovat oikeita ongelmia, joita ei tule mietittyä, kun itsellä digiosaaminen on kunnossa. Kuinka näistä asioista pitäisi puhua, jotta kaikki pääsisivät mukaan? Kuinka löytää ne ihmiset, jotka tarvitsevat ohjaamista digiasioinnissa? Miten voimme auttaa osallistujia luomaan positiivisen omakuvan digiosaajana?
Näihin kysymyksiin pyrin löytämään vastauksen hankkeen aikana.
Verotus selkokielellä?
Tekijä: Jenni Lintunen
16. toukokuuta 2019 klo 14.06
Nyt on taas se aika vuodesta, kun joudumme täyttämään veroilmoituksia hikihatussa. Jos meillä on siis jotain muutettavaa tai ilmoitettavaa verottajalle. Tämä jokavuotinen rituaali koki tänä vuonna muutoksia, kun postista ei saapunutkaan esitäytetty veroilmoitus.
Nyt ollaan siirrytty täyttämään verotiedot nettiin eli Omavero-palvelussa. Itse olen käyttänyt tätä palvelua jo aiemmin, joten se ei tuottanut isoja ongelmia. Ainoa pulma oli, kun en ollut varma mitkä tiedot pitää laittaa minnekin. Verosivuston ohjeissa oli käytetty hieman eri termejä, jotka aiheuttivat minulle pään vaivaa. Jos nämä aiheuttivat jo minulle ongelmia, niin kuinka on senioreiden tai lukihäiriöisten laita. Aloin pohtimaan: Voisiko Omaverosta saada selkokieliversion?
Voin myös samalla myöntää, että en tarkistanut, onko Omaverossa jo kyseistä palvelua. Toisaalta jos se olisi, miksi se pitäisi piilottaa käyttäjiltä. Osa helppokäyttöisyyttä on, että kaikki versiot olisi kaikkien käytettävissä. Selkokieliversiosta hyötyisi moni.
Tietenkin Omaveron lisäksi veroilmoituksen voi tehdä vielä paperisena, mutta ymmärsin sen tarkoittavan MONTAA lomaketta. Helpommalla pääsen siis käyttämällä verkkopalvelua.
Hanke esillä paikallislehdessä
Tekijä: Jenni Lintunen
10. kesäkuuta 2019 klo 11.05
Kesä lähenee ja opiston väki jää kohta hetkeksi kesälomille. Sitä ennen minun on kuitenkin pakko jakaa ilouutinen, hankkeemme on noteerattu Pielisjokiseudussa. Torstaina 6.6. ilmestyneessä jutussa ovat äänessä jakokoskelaiset opiskelijamme ja opettajamme Mirja Parviainen. Päätoimittaja Suvi Palosaari kirjoitti aiheesta myös pääkirjoituksen.
Mitä vinkkejä sinä kertoisit ikäihmiselle älypuhelimen käytöstä?
Tulevaisuuden näkymiä vuodelta 1986
Tekijä: Jenni Lintunen
17. kesäkuuta 2019 klo 13.28
Opiston säilyttämistä lehtileikkeistä löytyi mielenkiintoinen Karjalan Maan artikkeli vuodelta 1986. Tekniikan tohtori Tarja Gronberg ennusti, että tulevaisuudessa ihmiset hoitavat asioitaan ja työskentelevät kotoa käsin. Vielä emme ole kuitenkaan yhteiskunnassa, jossa robotit tekevät kaiken työn, mutta olemmeko enää kaukana? Entä mitä mieltä olisit siitä, että opiston kursseille voisi osallistua oman tietokoneen kautta?
Artikkelissa mainitun tohtorin nimi aiheuttaa minussa hämmennystä. Tekniikan tohtori Tarja Gronbergistä ei löydy tietoja Googlesta, mutta tekniikan tohtori ja ex-työministeri Tarja Cronbergista löytyy tietoja. Onko kyseessä eri ihminen vai toimittajan erehdys? Jos sinulta löytyy aiheesta lisätietoja, otan niitä mielelläni vastaan.
(Karjalan Maa 7. huhtikuuta 1986)
Kesäloma
Tekijä: Jenni Lintunen
19. kesäkuuta 2019 klo 15.08
Projektityöntekijä on lomalla 21.6.-5.8.2019.
Palaan siis töihin elokuun alussa. Syksylle on luvassa monta hienoa juttua, joista tulevat tietoiskut ovat jo esillä omalla välilehdellään. Jos olet kiinnostunut yhteistyöstä, suosittelen ottamaan yhteyttä heti elokuussa, niin pääsemme yhdessä juonimaan suunnitelmia.
Oikein hyvää kesää kaikille!
Karjalaisen juttu heinäkuulta
Tekijä: Jenni Lintunen
15. elokuuta 2019 klo 12.48
Palasin viikko sitten takaisin töihin. Kesäloma oli oikein ihana ja rentouttava. Sain ladattua akkujani sopivasti, joten töihin paluu ei tuntunut pahalta. Mukavahan näin hienon hankkeen parissa on työskennellä.
Heinäkuussa Karjalainen kirjoitti juttua digisyrjäytymisestä ja kainalojutussa oli hankkeestamme asiaa. Suosittelen etsimään lehden esimerkiksi kirjastosta ja lukemaan.
Sähköinen kurssi-ilmoittautuminen
Tekijä: Jenni Lintunen
15. elokuuta 2019 klo 12.57
Ilmoittautuminen syksyn kursseille on alkanut ja se tietää työtä meidän toimiston väelle. Itsekin istuin viime torstaina puhelinringissä ottamassa vastaan puhelinilmoittautumisia. Etukäteen peloteltiin, että puhelin soisi koko ajan. Kyllähän se soi heti klo 9.00, mutta iltapäivää kohti tilanne rauhoittui. Ihmiset ovat onneksi löytäneet meidän sähköisen ilmoittautumisen, joka helpottaa opiston väen työskentelyä.
Jos sinulle sähköinen ilmoittautuminen ei ole tuttua, kannattaa siihen tutustua osoitteessa: opistopalvelut.fi/joensuu
Etusivulta löytyy Testi-ilmoittautuminen, jonka avulla on hyvä harjoitella ohjelman käyttöä. Paina kohdasta Ilmoittaudu ja siirry sitten Ostoskoriin. Tässä vaiheessa kirjoita tietosi lomakkeelle. Tarkista, että kirjoitat tietosi oikein.
Sähköisen ilmoittautumisen etuihin kuuluu se, ettet joudu jonottamaan puhelimessa ja voit tehdä ilmoittautumisen vaikka keskellä yötä.
Oikein mukavaa syksyä uusien sekä tuttujen harrastusten parissa!
Yhtä juhlaa
Tekijä: Jenni Lintunen
22. elokuuta 2019 klo 12.57
Joensuun seudun kansalaisopisto juhlii 100-vuotista taivaltaan tämän lukuvuoden aikana. Eilen juhlat aloitettiin juhlastartilla, jossa oli tarjolla näytetunteja, työnäytöksiä, maistiaisia syksyn ruokakursseilta, popkornia, hattaraa, pomppulinna ja taisi joku bongata paikalta yksisarvisenkin.
Myös hanke osallistui mukaan juhlastarttiin järjestämällä tietoiskuja. Eilinen päivä kului 3D:n parissa. Opiston ala-aulasta löytyi 3D-tulostin ja kävijöillä oli mahdollisuus seurata tulostusta sekä kysellä aiheen opettajalta lisätietoja. Järjestimme myös näytetunnin, jossa kävijät pääsivät testaamaan SketchUp-ohjelmaa. Kävijöitä oli mukavasti ja saimme paljon kiitosta ohjelmasta.
Juhlastartti jatkuu vielä tänään ja vuorossa on Verkkoasiointi tutuksi -tietoisku. Toivottavasti mahdollisimman moni löytää paikalle.
(Kuvat: Jenni Lintunen)
Tapahtumakalenterit netissä
Tekijä: Jenni Lintunen
3. syyskuuta 2019 klo 15.23
Ihmisten vapaa-aika on kallista ja monet tapahtumatuottajat kilpailevat tuosta ajasta. Pohjois-Karjalassa on myös tarjolla paljon tapahtumia ja tämän tähden kaupungeilla, kunnilla ja sanomalehdillä on omat menopalstansa tarjolla. Tapahtumia voi myös bongata sosiaalisen median kanavilla, kuten
Tässä esittelyssä muutama niistä. Liitä mukaan myös linkin, jossa on tarjolla meidän tietoiskumme. Mikä on sinusta paras tapahtumakalenteri?
Joensuun tapahtumakalenteri
Kaupungin tapahtumakalenteriin voi ladata oman tapahtumansa ja yleisön on helppo tutkia sen sisältöä. Tapahtumat löytyvät kätevästi valitun teeman alta. Visuaalisesti kalenteri on myös rakennettu hienoksi.
https://tapahtumat.joensuu.fi/fi-FI/page/5d6e3c011d95f169248f847c
Karjalaisen menokalenteri
Maakunnan suurin sanomalehti mahdollistaa kalenterissaan mainostamaan kaikkia Pohjois-Karjalan tapahtumia. Tapahtumia voi selata ajan, paikkakunnan, kohderyhmän ja tietenkin aiheen perusteella.
https://www.karjalainen.fi/teemat/muuta/menoinfo#!event/1016619?start=17.09.2019
Jelli
Jelli on yhdistyksille tarkoitettu sivusto, mutta sinne voi myös ilmoittaa oman tapahtumansa. Tapahtumia pystyy selaamaan kunnittain.
https://www.jelli.fi/tapahtuma/alykannykka-tabletti-vai-lappari-opisto-100-tietoisku/
Kontiolahden tapahtumakalenteri
Jos jotain tapahtuu Kontiolahdella, kannattaa siitä ilmoittaa kunnan omaan tapahtumakalenteriin. Tapahtumia voi selata ainoastaan päivämäärän mukaan.
https://www.kontiolahti.fi/tapahtumakalenteri/-/kalenteri/460212/
Digimarkkinointi kiinnosti Joensuussa
Tekijä: Jenni Lintunen
19. syyskuuta 2019 klo 10.31
Syksy on lähtenyt hyvin käyntiin hankkeen suhteen. Olen ollut erittäin tyytyväinen kurssien tilanteeseen ja tietoiskuihin on saatu vaihtelevasti porukkaa. Osa aiheista on kiinnostanut enemmän kuin toiset. Tarkempiin määriin voi tutustua Tietoiskut-välisivulla.
Saimme osan tietoiskuista osaksi juhlavuotta, koska aiheet olivat yhteiskunnallisia ja ajankohtaisia. Lisäksi näihin tietoiskuihin on haettu puhujat opistomme ulkopuolelta eli pyritty löytämään todellisia asiantuntijoita. Tiistaina oli ensimmäinen tällainen Opisto 100 -tietoisku. Tekniikan tohtori, tietokirjailija ja markkinointipäällikkö Minna Komulainen saapui kertomaan digimarkkinoinnista.
(Kuva: Kauppakamarin kauppa)
Luento perustui Komulaisen viimeisimpään teokseen Menesty digimarkkinoinnilla (Kauppakamari 2018). Luennon aikana käsiteltiin miksi kannattaa olla sosiaalisessa mediassa, miten siellä tulisi näkyä ja mitkä ovat pahimmat virheet, joita siellä voi tehdä.
Tietoiskuun osallistui 29 kuulijaa. He edustivat varsin tasaisesti kolmea kategoriaa: Yhdistyksiä, yrityksiä ja omaksi iloksi tietoa hakevia. Olin iloinen huomatessani kuinka aihe kiinnosti kuulijoita. He uskalsivat kysellä ja kommentoida, luoden näin vuorovaikutuksellista opetustilannetta luennoijan kanssa. Luennon puolivälissä olleen parikeskustelun aikana syntyi myös mukavaa puheensorinaa.
Tämä kokemus kannusti siihen, että palaamme aiheeseen uudestaan jossain vaiheessa. Ehkä jostain toisesta näkökulmasta.
(Kuva: Jenni Lintunen)
Kuluttajaliiton tietoiskut vetivät porukkaa
Tekijä: Jenni Lintunen
10. lokakuuta 2019 klo 10.18
Kansalaisopiston Kaveria ei jätetä -hanke ja Kuluttajaliiton Huijarit kuriin! -hanke yhdistivät voimansa keskiviikkona 9.10. kahden luennon ajaksi. Aamulla pidetty Tietojenkalastelua ja huijausviestit -tietoisku toi paikalle 40 osallistujaa ja illalla järjestettyyn Kuluttajahuijaukset netissä -tietoiskuun osallistui 36 ihmistä.
Hyvän suosion takia päätimme tarjota vastaavia sisältöjä myös keväällä. Tästä lisää myöhemmin.
Iltaluento Opistotalon ruokasalissa. (Kuva: Jenni Lintunen)
Tietoiskuja lehtien sivuilla
Tekijä: Jenni Lintunen
7. marraskuuta 2019 klo 13.11
Syksyn 2019 tietoiskut on taputeltu ja kevään 2020 tietoiskujen suunnittelu on loppusuoralla. Pari tietoiskua on saanut myös huomiota paikallismedialta.
Pielisjokiseutu kirjoitti lokakuussa juttun Liperin kirjastossa pidetystä Äänikirja-tietoiskusta. Samainen tietoisku järjestettiin myös Polvijärven kirjastolla. Kirjasto on ollut meille hyvä yhteistyökumppani hankkeen ajan, niin tietoiskujen kuin hankekurssien suhteen.
Ainoa miinus Pielisjokiseudun jutussa oli se, että kansalaisopistoa ei mainita tekstissä ollenkaan. Eli emme saaneet tätä kautta tietoa eteenpäin meidän hankkeestamme. Äänikirjojen ilosanoma on kuitenkin levinnyt eteenpäin.
__________________________
Karjalainen haastatteli allekirjoittanutta Wikipediaan liittyen. Ennakkoon julkaistu teksti toimi samalla pienenä mainoksena Wikipedia-tietoiskulle ja -kurssille, sekä tietenkin koko hankkeelle. Itse tietoiskuun ei tullut paljoa porukkaa, mutta toivottavasti lehtijutun kautta tieto Wikipedian toiminnasta selvisi mahdollisimman monelle.
Toivottavasti myös kevään tietoiskut kiinnostavat paikallisia median edustajia.
Robotteja!
Tekijä: Jenni Lintunen
13. joulukuuta 2019 klo 10.28
Osallistuin keskiviikkona Digituen kokoukseen, jossa käytiin läpi maakunnan toimijoiden kevään suunnitelmia. Monenlaisia tapahtumia on tulossa, joka on hieno asia.
Paikalla oli myös RoboApu-hankkeen työntekijät sekä heidän robottinsa. Lyhyen kokouksen aikana sain hienon kuvan siitä mihin kaikkeen robotiikkaa voi hyödyntää.
Esillä oli esimerkiksi hansikas, joka on suunniteltu ihmisille joiden kädet eivät toimi enää kunnolla. Hansikas aktivoi lihaksia ja näin kädellä pystyy esimerkiksi ottamaan kiinni kahvikupista. Kyseiselle innovaatiolle ei ole vielä myönnetty apuvälinestatusta ja siksi se maksaa ostajalle 10 000€.
Näytteillä oli myös pieni robotti, jota RoboApun mukaan voi hyödyntää esimerkiksi erityisopetuksessa. Pienen robotin kanssa voi pelata ja sen avulla harjoitellaan tunteiden hallintaa. Kyseinen pikkurobotti voi opettajan ohjauksessa iloita, suuttua ja olla surullinen. Tämä pieni kaveri maksoi vain 250€, mutta valitettavasti sen tuotanto on lopetettu.
Hauskin robottikaveri oli Aino, joka on suunniteltu seurarobotiksi. Aino oli ohjelmoitu vastaamaan tiettyihin kysymyksiin, kertomaan vitsejä sekä pitämään musavisaa, jossa robotti soitti pienen pätkän musiikkikappaleesta ja osallistujat näyttävät robotille oikean artistin kuvaa. RoboApun visiona oli viedä Aino palvelukoteihin seuraksi vanhuksille, mutta valitettavasti robotti kaipaa vielä paljon ylläpitoa.
Tämä oli mielenkiintoinen kokoontuminen ja toivon, että saisimme RoboApun esittelemään meille toimintaansa.
Karjalaisen digikoulutus
Tekijä: Jenni Lintunen
16. joulukuuta 2019 klo 12.26
Osallistuin tänään sanomalehti Karjalaisen järjestämään digikoulutukseen, jossa käsiteltiin digi-Karjalaisen käyttöä sekä uutta Kaiku-digiarkistoa.
Karjalainen on tosiaan nyt ensimmäinen suomalainen sanomalehti, jolta löytyy koko historiansa ajalta kaikki lehdet nettiarkistosta. Kaiku-digiarkistopalvelu kattaa 145 vuotta ja yli 650 000 sivua. Kaikki lehdet oli viety rekalla Zürichiin, jossa ne oli skannattu kovalevyille ja kovalevyt oli viety sitten Norjaan, jossa ne oli ladattu ruotsalaiseen palveluun. Kansainvälistä toimintaa. Kaiku-digiarkisto on tilaajatuote eli sen saa käyttöön vain lehden tilaaja. Eikä se kuulu automaattisesti lehden tilaajalle, vaan asiakkaan pitää hommata Kaiku vielä tilauksen päälle.
Esittely oli kuitenkin hyvä ja mielenkiintoinen. Voisin palvelussa etsiä juttuja haluamaltani vuodelta tai tehdä sanahakua. Sivussa olevasta palkista näkee myös, kuinka monta juttua hakusanan sisältävää lehtijuttua on tehty per vuosi.
Kaikun lisäksi käytiin läpi Karjalaisen digilehteä. Digi-Karjalainen kuuluu automaattisesti lehtitilaajalle, joka on mielestäni hieno asia. Se oli ainakin helpottanut lehden tilannetta postilakon aikana. Digilehteä voi lukea selaimessa tai mobiilisovelluksen kautta ja näiden toimintoja käytiin läpi koulutuksen aikana. Mukana koulutuksessa oli paljon ikäihmisiä, jotka uskalsivat kommentoida ja kysellä. Vaikka digilehti on itselle helppo asia, aiheuttaa se ikääntyneille hieman ongelmia. Siksi on hyvä, että tällaisia koulutuksia järjestetään.
Hankeen vuosi 2019
Tekijä: Jenni Lintunen
19. joulukuuta 2019 klo 14.09
Vuosi 2019 on loppumaisillaan ja tässä vaiheessa on hyvä hetki laittaa kulunutta vuotta pakettiin.
Kaveria ei jätetä -hanke alkoi alkuvuodesta. Toimintaan on sisältynyt hakevaa toimintaa, kokouksia, hankekursseja, tietoiskuja ja tuettua toimintaa. Toiminta ulottui Joensuun kantakaupungin lisäksi Enoon, Tuupovaaralle, Liperiin, Outokumpuun, Kontiolahdelle ja Polvijärvelle. Opettajat tekivät työtään koulujen lisäksi kirjastoissa ja kylätaloissa. Saimme tietoiskuissa kuulla monta hienoa asiantuntija puheenvuoroa.
Mitä saimme aikaiseksi?
Kevään 2019 aikana oppitunteja kertyi 198 ja osallistujia oli 218.
Syksyllä 2019 oppitunteja pidetiin 256,5 ja osallistujia oli 319.
Saamamme palaute on ollut hyvää ja toimintaa on kiitelty. Opettajilta olemme saaneet palautetta kentältä, että digitalisaatio on aiheuttanut jonkin verran paniikkia ja hankkeen tuomia uusia opetusmahdollisuuksia on todella kaivattu.
Monia haasteita on tietenkin sattunut matkan varrella ja valitettavasti emme ole vielä kyenneet vastaamaan aivan kaikkiin avunhuutoihin. Näihin pyrimme vielä vastaamaan.
Hanke jatkuu vielä vuoden 2020 ajan. Monia asioita on jo viritteillä ja toivottavasti seuraavasta vuodesta tulee yhtä onnistunut kuin edeltäjästään.
Kiitos vielä kaikille yhteistyökumppaneille!
Opiston alkuvuoden kuulumisia
Tekijä: Jenni Lintunen
6. helmikuuta 2020 klo 15.48
Vuosi on lähtenyt hankkeen osalta hyvin käyntiin. Pari hankekurssia on jo pyöräytetty, pari on käynnissä ja tietoiskut ovat vetäneet hyvin väkeä. Alkuvuotta väritti myös pienesti yksi digitaalinen ongelma. En saanut Peda.net-sivuja toimimaan, mutta kuten huomaatte, se ongelma on jo ratkaistu.
Vuoden ensimmäisenä tietoiskuna aloitti Someniska-tietoisku. Kyseessä on ongelma johon älylaitteiden käyttäjät tulevat ennemmin tai myöhemmin huomaamaan jossain mittakaavassa. Vääränlainen asento älylaitetta käyttäessä aiheuttaa niskakipuja. Tietoiskun vetäjä löytyi oman talon sisältä, kun fysioterapeutiksi opiskellut liikunnan suunnittelijaopettajamme Jatta Papunen valaisi kuulijoille lisää aiheesta. Puhuttiin hyvästä asennosta sekä vastaliikkeistä, joita kannattaa tehdä niskavaivojen välttämiseksi.
Äänikirjoista kertova tietoiskumme oli yllättävä menestys. Samaisella sisällöllä oleva tietoisku pidettiin syksyllä Liperissä ja Polvijärvellä, mutta Joensuussa aihe kiinnosti selkeästi eniten. Veimme yhden tietoiskun myös Enoon, jossa emme ole aiemmin niitä järjestäneet.
Tammiseminaarissa.
Tammikuun lopulla Kanslaisopistojen liitto KoL toi Joensuuhun Tammiseminaarin, joka kokosi yhteen 140 kansalaisopiston edustaa eri puolilta Suomea. Digitaalisuus näkyi tapahtumassa puheenvuoroissa ja työpajoissa, joista sai ammennettua lisää eväitä omaan työhönsä. KoL halusi paikkavalinnallaan kunniottaa Joensuun seudun kansalaisopiston juhlavuotta. Lisää aihetta juhlaan saimme, kun maakunnan Urheilugaalassa opisto valittiin vuoden liikuttajaksi.
Digitalisaation hyötyjä. Suora yhteys opetushallituksen edustajalle.
Aihetta juhlaan.
Kuluneen viikon tiistaina meillä oli tarjolla Tekijänoikeudet-tietoisku, joka veti myös mukavasti väkeä paikalle. Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n lakimies Roosa Hasu piti kattavan esityksen tekijänoikeuksista. Yleisö esitti paljon kysymyksiä, joka osoitti sen, että tietoiskulle oli tilausta.
Tekijänoikeudet-tietoisku.
Kulunut vuosi on siis alkanut vauhdikkaasti ja eiköhän me samalla tavalla jatketa eteenpäin.
TIEDOTE: Kevätlukukauden opetus on keskeytetty
Tekijä: Jenni Lintunen
17. maaliskuuta 2020 klo 10.55
Suomen hallituksen päätöksen mukaisesti myös Joensuun seudun kansalaisopiston opetus päättyy kevätlukukauden osalta. Kurssit eivät kokoonnu tiistaista 17.3. alkaen. Myös hankekurssit ja tietoiskut ovat nyt jäähyllä.
Kiitämme lämpimästi kuluneesta juhlalukuvuodesta kaikkia opiskelijoitamme ja opettajiamme! Pysytään terveinä ja huolehditaan toisistamme!
Toiminta jatkui syksyllä 2020, kevät 2021 lopetti lähikokoontumiset
Tekijä: Terho Kontkanen
2. joulukuuta 2020 klo 15.14
Tietoiskuja, tukiopetusta ja hakevaa toimintaa pystyttiin jatkamaan jälleen syylukukaudella 2020. Samalla hanke sai jatkoaikaa koronaviivästyksen vuoksi aina keskuun 2021 loppuun saakka. Hanketyöntekijän opiston johto irtisanoi 3/2020.
Toimintaa järjestettiin vakiintuneen kaavan mukaisesti ja vastuullisena vetäjänä toimi sisäisin järjestelyin opiston tieto- ja viestintätekniikan koulutusssuunnittelija.
Erityisen hyödyn hankkeesta kokivat kansalaisopiston heikot digitaaliset taidot omaavat tuntiopettajat, joille oli syntynyt äkillinen tarve ottaa haltuun etäopetuksessa tarvittavia ohjelmia. Hankkeen turvin pystyimme reagoimaan nopeasti ja koulutuksiin osallistui runsaasti opiston opetushenkilökuntaa.
Kevät 2021 siirsi Kaveria ei jätetä -hankkeen etäopetukseen
Tekijä: Terho Kontkanen
4. toukokuuta 2021 klo 14.18
Covid -19 epidemian takia kevätlukukaudella 2021 ei pystytty toteuttamaan lähiopetusta. Sen sijaan keskityimme etäluentojen, etäkurssien ja yksilöllisen etäopetuksen ryhmiin. Näitä voitiin toteuttaa 17 kpl kevätlukukaudella 2021.
Erityisen suosittuja olivat lyhyet teemakurssit mm. älykännykkäkertauksesta, Windows-aiheista sekä ns. kyselytunnit. Näille kyselytunneille tuntui olevan tilaus, sillä opiskelijoita oli virtuaalisesti kyselemässä runsas joukko opiskelijoita ja kysymykset rajattiin aina kyselytunnin teemaan.
Nettiasiointiin ja oman älypuhelimen hankintaan liittyvät teemakurssit olivat myös hyviä virtuaaliseen toteutukseen.
Kesäkuu 2021, hanke päättyy
Tekijä: Terho Kontkanen
2. kesäkuuta 2021 klo 14.03
Kesäkuussa 2021 Kaveria ei jätetä -hanke saatettiin päätökseen. Viimeiset hankeeseen kuuluvat yksilöopetuksen etäryhmät päätettiin toukokuun alkupuolella. Tämän jälkeen koottiin hankkeen tiedot loppuraportointia varten. Haluamme kiittää kaikkia hankkeessa mukana olleita oppilaita ja opettajia. Saimme arvokkaita kumppanuuksia hankkeen aikana ja koronan aiheuttamista vaikeuksista huolimatta hanke saatettiin maaliin. Ehkä ikävintä oli, että hankkeeseen palkattavaa koordinaattoria ei ollut enää viimeisenä toimintavuonna käytettävissä opiston sisäisistä päätöksistä johtuen. Sisäisin järjestelyin lopputulos ei kohonnut niin hyväksi kuin mitä se muutoin olisi ollut.
Ohessa hankkeen tapahtumat kootusti.