Joensuun kaupunginorkesteri

Toivotamme sinut tervetulleeksi konsertteihin!

Joensuun kaupunginorkesteri on energinen, ohjelmistoltaan monipuolinen 35-henkinen sinfoniaorkesteri. Orkesterilla on vuosittain kahdeksisenkymmentä esiintymistä, joista noin kolmasosa on sinfoniakonsertteja. Niiden lisäksi soitetaan kirkko-, kamari- ja viihdemusiikkia sekä musiikkia lapsille ja nuorille, rokkia unohtamatta. Joensuun kaupunginorkesterin taiteellinen johtaja on Eero Lehtimäki.

Tue orkesteria

Tue orkesteria ostamalla t-paita, pipo, kangaskassi, heijasti tai magneetti!

Syksyllä 2019 saimme kokea loppuunmyytyjä sinfoniakonsertteja ja upeita elämyksiä musiikin parissa. Myös kevätkautemme 2020 alkoi lupaavissa merkeissä. Orkesterin nousu ja kukoistus oli menossa kohti huippua, kun koronavirus tuli mullistamaan niin meidän kuin Sinunkin arkesi. Sinfoniakaudesta on tullut meille taistelu selviytymisestä.

Nyt jos koskaan tarvitsemme apuasi. Halutessasi, voit osoittaa tukesi Joensuun kaupunginorkesterille ostamalla #minunorkesterini -tuotteita Carelicumista tai tilaamalla netistä.

Kaupunginorkesterin kannatuspaidat museokaupassa. Mustassa paidassa on valkoisella kaupungin orkesteri logo sekä teksti #minunorkesterini.

 

Uutiset - Kaupunginorkesteri

angle-left Vastakohtia Rinnakkaistodellisuuksia-konsertissa

Vastakohtia Rinnakkaistodellisuuksia-konsertissa

Joensuun kaupunginorkesterin seuraavan konsertin torstaina 19.11. johtaa Laura Linkola, nouseva suomalainen kapellimestarikyky. Solistikolmikkona konsertissa on Trio Lumos eli Isa Halme (viulu), Juulia Pölönen (kantele) ja Pauliina Haustein (sello).

Rinnakkaistodellisuuksia-konsertissa kuullaan Leevi Madetojan Kuoleman puutarha op. 41. Kuoleman puutarha on alkujaan pianosävellys, jonka Madetoja kirjoitti kansalaissodassa kadonneen veljensä muistolle. Linkola orkestroi teoksen tätä konserttia varten Joensuun kaupunginorkesterille ja Trio Lumokselle. Lisäksi konsertissa kuullaan Carl Maria von Weberin Sinfonia nro 1 C-duuri op. 19.

Kapellimestari Laura Linkolalle omakohtainen vastakkaistodellisuuksien teema kuljettaa kuulijat paremman toivon kokemuksiin pimeänä marraskuun iltana.

- Rinnakkaistodellisuuksia on konsertti, jossa näennäiset vastakohdat ovat läsnä yhtäaikaisesti, kuten usein elämässä on. Madetojan Kuoleman puutarha -teoksessa solistitrio luo osien väliin improvisoiden kuolemateemalle vastakohtaisia elämän ja toivon säveliä. Madetojan sävelkieli itsessään on samanaikaisesti raskasta ja surullista, mutta sen läpi kuultaa kirkkauden toivo. Vastaparina tälle teokselle on heräilevän romantiikan vilpittömyydessään elämänmyönteinen Weberin ensimmäinen sinfonia, kuvailee kapellimestari Linkola.

Perinteisen konserttikonseptin sisältä paljastuu monta kiehtovaa tuoretta aspektia: konserttikanteleen, viulun ja sellon muodostama soolotrio on aiemmin kuulematon kokoonpano orkesterin edessä.

- Improvisaatio sinfoniakonserteissa on ainutkertainen elämys, ja visuaaliseen kauneudenkaipuuseen vastataan musiikin mukana elävän videotaideteoksen myötä. Sen on Madetojan teokseen luonut Esa Paavola, Linkola mainitsee.

Sinfoniakonsertteihin on turvallista tulla

Joensuun kaupunginorkesterin konsertteihin on turvallista tulla. Joensuun kaupunginorkesteri suosittaa maskien käyttöä konserteissaan 8.10.2020 alkaen. Konserttiyleisöä pyydetään varautumaan omin maskein tullessaan konsertteihin.

Ohjeistusten mukaisia turvavälejä noudattamalla Carelia-saliin voidaan ottaa kerrallaan noin 290 kuulijaa.

Turvallisuussyistä Joensuun kaupunginorkesterin konserteissa ei ole narikkapalvelua, väliaikaa eikä väliaikatarjoilua.

Yleisöä pyydetään istumaan konserteissa lippuun merkityllä paikalla. Näin varmistetaan riittävät turvavälit. Yleisön turvallisuudesta Joensuun kaupunginorkesterin konserteissa pidetään huolta turvavälien lisäksi myös tarjoamalla yleisölle käsidesiä.

 

Rinnakkaistodellisuuksia-konsertti
torstaina 19.11. kello 19
Carelia-sali

Laura Linkola, kapellimestari
Isa Halme, viulu
Juulia Pölönen, kantele
Pauliina Haustein, sello
Esa Paavola, videotaideteos

 

Leevi Madetoja: Kuoleman puutarha op. 41, sovitus orkesterille Laura Linkola
Carl Maria von Weber: Sinfonia nro 1 C-duuri op. 19

Konsertin kesto noin tunti.

Liput Carelicumista ja ovilipunmyynnistä 24,50 / 22,50 / 5 euroa ja Ticketmaster.fi:stä liput käsittelykuluineen 25,50–27,50 euroa.

Joensuun kaupunginorkesterin facebook

YHTEYSTIEDOT

Joensuun kaupunki / Hyvinvointipalvelut / Kaupunginorkesteri
Tiedepuisto
Länsikatu 15
4 B -rakennus 2. krs
80110 Joensuu

Katso yhteystietomme

Sivu arviointi ja palaute