Kainulainen Sirpa

Sirpa Kainulainen

 

Sirpa Kainulainen on toiminut Joensuun konservatorion opettajana vuodesta 2000 alkaen. Harmonikan instrumenttiopetuksen lisäksi Sirpa johtaa konservatorion Nappulat ja AccArt -harmonikkaorkestereita.

Sirpa Kainulainen valmistui harmonikansoiton opettajaksi vuonna 1999 Joensuun konservatoriosta opettajanaan musiikin tohtori Pasi Hirvonen. Sirpa täydensi opintojaan musiikkipedagogiksi (AMK) Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun taidemusiikkilinjalla vuonna 2005. Hän laajensi ammattiosaamistaan valmistuen varhaisiän musiikkikasvatuksesta musiikkipedagogiksi (AMK) Lahden ammattikorkeakoulusta vuonna 2015.

Opetustyön ohessa Sirpa toimii muusikkona ja pedagogina erilaisissa musiikkiprojekteissa yhteistyössä alan ammattilaisten kanssa. Hän on ollut Harmonikansoiton Opettajat ry:n hallituksen jäsen ja osallistunut tuomaristotehtäviin valtakunnallisissa lasten ja nuorten harmonikkakilpailuissa. Vuodesta 2002 järjestetyn vuosittaisen maakunnallisen Harmonikan monet kasvot -tapahtuman organisointivastuu on pitkälti ollut Sirpan käsissä.

Joensuun konservatorion työtehtävien lisäksi hän on toiminut harmonikansoiton opettajana mm. Keski-Karjalan ja Länsi-Karjalan musiikkiopistoissa.