Kansainvälisyys
JYK, Kansainvälisyys
Kansainvälisyystoiminta
Joensuun yhteiskoulun lukio – Kansainvälisyys
Joensuun yhteiskoulun lukio on tunnettu monipuolisesta kansainvälisestä toiminnastaan, jonka osana kielitaito ja eri kulttuurien tuntemus myös kehittyvät. Vuosittain opiskelijoilla on mahdollisuus lähteä Unkariin suorittamaan opintojaan yhden jakson ajaksi budapestiläiseen lukioon. Järjestämme myös lyhyitä opiskelijoiden välisiä kohtaamisia Saksan Hofiin, Alankomaiden Delftiin ja Venäjän Viipuriin sekä Petroskoihin sekä Kanadan Lethbridgeen.
Lisäksi teemme opintomatkoja vuosittain eri puolille Eurooppaa. Perinteisiä opintomatkakohteitamme ovat olleet muun muassa Lontoo, Madrid, Pietari sekä monet muut eurooppalaiset suurkaupungit.
Erilaiset Erasmus+ kehittämisprojektit ovat myös osa lukiomme kansainvälisyystoimintaa. Niihin rahoitus tulee Euroopan komissiolta ja mukaan projekteihin päästyään opiskelijalle ei juurikaan tule kustannuksia.
Kansainvälisistä opintomatkoista ja yhteistyöprojekteista ei lukuvuoden 2019–2020 aikana ehtinyt matkojen suhteen toteutua montakaan, mutta projektit ja niihin liittyvät jatkuvat mahdollisesti keväällä 2021 tai viimeistään syksyllä 2021.