Sisältöjulkaisija

angle-left Suomen suven avaus 2. kesäkuuta palaa tänä vuonna juurilleen

Suomen suven avaus 2. kesäkuuta palaa tänä vuonna juurilleen

Varma kesän merkki Suomen suven avaus kajautetaan perjantaina 2. kesäkuuta Joensuun Laulurinteellä. Laululavalle kokoontuu jälleen yli kuuden tuhannen oppilaan suurkuoro, johon liittyy Joensuun alakoululaisten lisäksi oppilaita muualta maakunnasta ja musiikkiluokilta Kuopiosta.

Suven avauksen ohjelmassa on aina pääosassa lasten suurkuoro. He esittävät kappaleita, joita on harjoiteltu ja hiottu kevään ajan kouluissa. Viime vuosina mukaan on kutsuttu myös vierailevia artisteja, mutta tänä vuonna suvi avataan kokonaan oppilaiden lauluilla ja parilla orkesterin esityksellä.

– Laulamme tänä vuonna perinteisiä, Laulurinteellä aikojen saatossa esitettyjä kappaleita. Osaa niistä ovat laulaneet jo nykyisten oppilaiden vanhemmat. Laululavalla elää siis kahden sukupolven yhteinen kulttuuriperintö, sanoo Karhunmäen koulun rehtori Timo Nykänen.

Lauluja säestää kaupunginorkesterin puhaltajilla vahvistettu Joensuun puhallinorkesteri johtajanaan Mika Hirvonen. Suomen suven avauksen lukevat tänä vuonna Reijolan koulun oppilaat.

Joensuun kaupunki juhlii tänä vuonna perustamisensa 175-vuotispäivää. Sitä Suven avaus juhlistaa osaltaan esittämällä Mika Vanhasen Kesä-Joensuun ja Pentti Paalasen Joensuun laulurinteelle säveltämän Lasten Karjalan.

Lasten lisäksi laulamaan pääsee koko yleisö. Sanat voi luntata täältä.

Suven avaukseen kokoontuu usein myös lähes 15 000 hengen yleisö. Siksi ihan lähistölle ei kannata pyrkiä autolla.

Suomen suven avauksen ohjelma

Suven avauskessa lauletaan seuraavat laulut:

Suvivirsi
Lasten Karjala
Suven avaus, lukijoina Reijolan koululaiset
Kesä-Joensuu
Haitaribussi
Missä se Väinö on, orkesterin esitys
Huugi buugi
Tanssi tyttö, laula poika
Kesäillan valssi, orkesterin esitys
Ville ja Valle
Karjalaisten laulu

Suven avaus: pe 2.6. klo 18–18.45, Laulurinne, Linnunlahdentie 1, Joensuu
 

Linnunlahdella poikkeavia liikennejärjestelyitä

Tapahtuman aikaan Linnunlahdella on poikkeavia liikennejärjestelyitä. Linnunlahdentie on suljettu väliltä Länsikatu–Hallitie tapahtumailtana kesäkuun 2. päivä kello 17–20. Sulku ei koske linja-autoja. Linnunlahdentien pysäköintialueille, jäähallille ja Kuntokeitaalle pääsee Heinäpurontien suunnasta.

Yleisön toivotaan saapuvan Laulurinteelle kävellen tai pyörällä.

Katso tarkkemmat tiedot

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.