Sisältöjulkaisija

angle-left Joensuun yhteiskoulun lukion ja Lyseon peruskoulun opetusryhmiä on asetettu karanteeniin

Joensuun yhteiskoulun lukion ja Lyseon peruskoulun opetusryhmiä on asetettu karanteeniin

Joensuun yhteiskoulun lukiossa opetusryhmiä on altistunut koronavirustartunnalle kuluvalla viikolla. Altistumisen vuoksi viiden kurssin opiskelijat ja opettajat on asetettu tartuntatautilain mukaiseen kymmenen vuorokauden mittaiseen karanteeniin. Joensuun yhteiskoulun lukio on tiedottanut asiasta omien kanaviensa kautta. Siun sote on puhelimitse yhteydessä altistuneisiin vielä viikonlopun aikana.

Lisäksi yksi Lyseon peruskoulun opetusryhmä on asetettu tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin koronavirustartunnalle altistumisen vuoksi. Mahdollisia altistumia valinnaisten oppiaineiden tunneilla selvitetään parhaillaan. Koulu on tiedottanut altistuneita omissa kanavissaan. Siun sote on suoraan yhteydessä puhelimitse myös kaikkiin Lyseon peruskoulussa altistuneisiin.

– Koulut lähettävät altistuneille Siun soten karanteeniohjeen ja pyydän kaikkia altistuneita noudattamaan ohjeita. Siun sote tavoittaa kaikki altistuneet todennäköisesti vasta huomisen kuluessa. Lyseon peruskoulu ja Yhteiskoulun lukio tiedottavat opetuksen käytännön järjestelyt pian. Muiden kuin altistuneiden opetus jatkuu lähiopetuksena normaalisti, kertoo Joensuun kaupungin koulutusjohtaja Olli Kauppinen.

Koronavirustartunnalle altistumisia on selvinnyt myös Joensuu Areenassa maanantaina 16. marraskuuta kello 19.30–21.00 pidetyn harjoitusottelun yhteydessä. Altistumisen vuoksi pelaajia, valmentajia ja tuomareita tullaan asettamaan karanteeniin. Siun sote on yhteydessä altistuneisiin. Muiden kyseisenä aikana Joensuu Areenassa olleiden ei katsota altistuneen, mutta heitä kehotetaan tarkkailemaan vointiaan ja hakeutumaan lievissäkin oireissa koronavirustestiin.

Kaupungilta vahva maskisuositus

Viimepäivinä havaitut korona-altistumisen liittyvät voimakkaasti ryhmäliikuntaan ja liikuntaharrastuksiin. Joensuun kaupunki muistuttaa, että kaupungissa järjestetään tulevien viikkojen aikana runsaasti erilaisia tapahtumia ja kokoontumisia. Kaikissa niin sisä- kuin ulkotiloissa järjestettävissä tapahtumissa on riskinä, että lähikontaktilta ei voida välttyä. Yleisesti kaupunkilaisten terveysturvallisuuden parantamiseksi ja tapahtumien sekä kokoontumisten turvallisuuden lisäämiseksi kaupunki on antanut vahvan suosituksen käyttää kasvomaskia kaikissa yleisissä kokouksissa ja tapahtumissa niin sisä- kuin ulkotiloissa. Maskin käyttösuositus on voimassa toistaiseksi.

– Nyt kun koronavirusepidemia on kiihtymisvaiheessa, niin on ensiarvoisen tärkeää ottaa myös maskit käyttöön asioidessa julkisissa tiloissa, alueilla, tapahtumissa ja eri palveluissa. Voimassa olevia hygienia- ja turvallisuusohjeita on syytä noudattaa, jotta saamme taitettua tämän kiihtymisvaiheen, toteaa Joensuun kaupunginjohtaja Kari Karjalainen.

Joensuu on koronavirusepidemian kiihtymisvaiheessa

Siun soten toiminta-alueella Joensuu on edelleen koronavirusepidemian kiihtymisvaiheessa ja muu maakunta on epidemian perustasolla. Siun soten toiminta-alueella on varmistunut lauantain aikana 13 uutta koronavirustartuntaa. Lähes kaikki tartunnoista liittyy aiemmin Joensuussa todettuun tartuntaryppääseen. Kaikkien tänään todettujen tartuntojen lähde on tiedossa. Useat koronavirukselle altistumiset ovat tapahtuneet jo siinä vaiheessa, kun tartunnan saanut on ollut oireeton. Tämän vuoksi myös oireettomana on tärkeää muistaa toimia koronaviruksen leviämisen estämiseksi annettujen suositusten mukaisesti.

Siun soten toiminta-alueella altistuneita ja tartuntatautilain mukaiseen kymmenen päivän karanteeniin määrättyjä henkilöitä on tällä hetkellä kaikkiaan reilut 500 henkilöä. Karanteeniin asettaminen ei tarkoita automaattisesti sitä, että olisi saanut tartunnan. Karanteeniin asetetaan henkilöt, jotka ovat olleet lähikontaktissa koronavirustartunnan saaneen henkilön kanssa.

Joensuun kaupungin valmiusjohtoryhmä on linjannut kiihtymisvaiheeseen siirtymisen tuomista muutoksista kaupungin palveluissa. Muutokset löytyvät kaupungin verkkosivuilta.

Altistumispaikat koottu verkkosivuille

Siun sote on koonnut verkkosivuilleen ajantasaista tietoa koronaviruksen altistumispaikoista Pohjois-Karjalassa ja Heinävedellä. Listalla olevissa paikoissa on kyseiseen aikaan ollut koronavirustartunnan saanut henkilö, joka on voinut altistaa eli siirtää tartunnan muille samaan aikaan paikalla oleville henkilöille. Listalle päivitetään vain sellaiset julkiset paikat, joissa altistuneita ei voida jäljittää henkilökohtaisesti. Lista löytyy osoitteesta: www.siunsote.fi/koronaviruksen-altistumispaikat   

Kaupungin verkkosivuille on koostettu ohjeet kaupungin palveluissa ja tiloissa asioiville. Tärkeää on, että kipeänä jäädään kotiin, muistetaan pitää turvavälit ja tarvittaessa käyttää maskia, pestä käsiä sekä muistaa hyvä yskimishygienia. Myös Koronavilkku-sovellus kannattaa ladata puhelimeen. Lisäksi riskiryhmään kuuluvien tulisi arvioida omalta kohdaltaan riskit yleisötilaisuuksiin ja yleisiin kokoontumisiin osallistumisessa.

Tarkemmat ohjeet kaupungin verkkosivuilla osoitteessa www.joensuu.fi/korona.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.