Sisältöjulkaisija

angle-left Joensuun ennakkoluuloton rekrykampanja menestys

Joensuun ennakkoluuloton rekrykampanja menestys

Joensuun kaupunki aloitti syksyllä 2018 vuoden mittaisen rekrykokeilun, jonka aikana tarjottiin työtä yhden kosketuksen taktiikalla 275 joensuulaiselle. Passiivista työmarkkinatukea 300 tai 1 000 päivää saaneita kaupunkilaisia oli kokeilun alkaessa kaikkiaan noin 2 400 ja haastattelussa heistä kävi 550.

Kokeilun tavoitteena oli selvittää, millaisia palveluja kauemmin työttömänä olleet ihmiset tarvitsevat ja toivovat. Tavoitteena oli myös työllistää heidät kaupungille ja pienentää samalla kaupungin työllisyyden hoidon menoja.

Haastatteluissa selvisi, että lukuisilla pidempäänkin työttömänä olleilla on osaamista, motivaatiota ja työkykyä siirtyä suoraan työmarkkinoille ja heistä 275 henkilölle tarjottiin noin puolen vuoden mittaisia työsuhteita.

Työtehtävät räätälöitiin hyvinkin omaperäisesti eikä näillä työsuhteilla korvattu pysyvää henkilöstöä. Räätälöinnissä huomioitiin erityisesti työnhakijan osaaminen, motivaatio sekä jatkotyöllistymisen edistäminen. Tehtävien muotoilussa tavoiteltiin myös sitä, että työ tuo lisäarvoa tai iloa kuntalaisille sekä edistää työnjakoa ja jaksamista työyhteisöissä.

– Kokeilun aikana pystyimme mahdollistamaan muun muassa ikäihmisten viriketiimejä, tiimejä huoltamaan liikuntareittejä, kouluisäntiä ja -emäntiä, liikuttajia kouluille ja päiväkoteihin, hyvinvointivalmentajia henkilöstölle sekä eri puolille kaupungin organisaatiota arvokkaita käsipareja tekemään tekemätöntä työtä, listaa Joensuun kaupungin henkilöstöjohtaja Sari Lempiäinen.

Kaupungin arvion mukaan kokeilulla oli merkittävästi positiivisia vaikutuksia. Työtä tehneiden ihmisten kokemus ja palaute oli lähes poikkeuksetta myönteinen ja innostunut. He olivat motivoituneita ja näkivät tällä työskentelyllä olevan heille merkitystä tulevaisuudessakin.

Työyhteisöt ja esimiehet olivat kiitollisia saamastaan avusta, jonka merkitys oletettavasti näkyi välittömästi tai välillisesti ikäihmisille, koululaisille ja päiväkotilapsille.

Kokeilu säästi joensuulaisten veroeuroja yli miljoonan

Kokeilu toteutettiin Joensuun kaupungin työllisyysbudjetin puitteissa. Kaupunki maksoi määräaikaisesta työskentelystä työehtosopimuksen mukaista palkkaa ja sai palkkaa vastaavan työpanoksen.

Kokeilu vaikuttaa seuraavan kolmen vuoden aikana kaupungin maksaman työmarkkinatukilaskun loppusummaa alentavasti yli 3,6 miljoonaa euroa. Kun summasta vähennetään kokeilun aikana maksetut palkat sivukuluineen, joensuulaisten veroeuroja säästyy yli 1,1 miljoonaa euroa.

Henkilöstöjohtaja Sari Lempiäinen tähdentää kuitenkin, että vähintään yhtä tärkeää kuin eurot on korostaa sitä, että kokeilussa 275 ihmistä teki tärkeää työtä kaupungin työpaikoilla, kuntalaistemme parissa.

–  Vuoden aikana nähdyt henkilötarinat tekivät suuren vaikutuksen. Saatujen palautteiden perusteella työkokemus on antanut ihmisille uskoa työllistymiseen jatkossakin, vahvistanut itsetuntoa sekä päivittänyt osaamista, Lempiäinen kertoo.

Kokeilussa mukana olleiden jatkopolkuja seurataan

Kokeilun monitahoisista vaikutuksista on aloitettu väitöskirjatutkimus. Lisäksi kokeilussa mukana olleiden jatkopolkuja seurataan eli heihin ollaan yhteydessä uudelleen tämän syksyn aikana ja tehdään tarvittaessa jatkosuunnitelmaa työhön siirtymiseksi.

Kokemusten myötä jalostetaan myös muita joustavia kokeiluja syksyllä 2019 alkavissa ESR-hankkeissa yhteistyössä TE-toimiston ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa. Joensuun kaupungin hallinnoimissa Luotsi- ja Topakka-hankkeissa edistetään alueen työllisyyttä sekä mahdollistetaan palveluita työttömille ja työhön suuntaaville kaupunkilaisille. Hankkeissa tehdään tiivistä yhteistyötä työnantajien ja alueen palveluverkoston kanssa.

Luotsin ja Topakan toiminnasta sekä palveluista on lisää tietoa osoitteessa www.luotsijoensuu.fi.

275 ihmistä työllistäneeseen kokeiluun osallistuneiden ajatuksia ja kiittävää palautetta esitellään videolla Joensuun kaupungin Youtube-kanavalla osoitteessa www.youtube.com/joensuunkaupunki. Videon suora osoite on https://youtu.be/Ky2-NhyiCrY.

 

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.