Töihin varhaiskasvatukseen
Tule meille töihin, varko rekry, alasivun pääkuva
Kokemuksellista varhaiskasvatusta
Tule meille töihin
Tule osaksi noin 750 osaavaan ja motivoituneeseen joukkoomme Joensuun varhaiskasvatukseen! Voit olla jo urallasi pidemmälle edistynyt konkari tai vasta urataipaleesi alussa.
Työporukkamme on kannustava, kokeileva ja kekseliäs. Palautteen perusteella myös vanhemmat arvostavat työtämme korkealle. Tule siis osaksi sakkiamme!
Meillä on töitä erityisesti vakaopettajille, vakasosionomeille ja erityisvakaopettajille. Tarvitsemme usein myös määräaikaisia lastenhoitajia sekä avustajia. Jos olet kiinnostunut työskentelemään varhaiskasvatuksessa, eikä juuri nyt ole sopivaa paikkaa auki, voit myös jättää hakemuksen sijaisuuksiin.
Työskentele maaseudun rauhassa tai kantakaupungissa
Joensuu on panostanut vahvasti päiväkoti- ja kouluverkkoon. Meillä on nykyaikaiset päiväkodit ja työtä on tarjolla niin maaseudun rauhassa kuin kaupunkitaajamissa aina pienistä päiväkodeista suurempiin. Ja luonnollisesti meillä on monipuoliset mahdollisuudet suunnitella toimintaa ja puuhaa lasten kanssa luonnon äärellä. Talvella pääsee hiihtämään ja luistelemaan, kesällä voi suunnata vaikka metsäseikkailulle lähimetsään.
Katso videolta Tarpojan päiväkodin kuulumisia ja millaista Joensuussa on työskennellä. Lisää videoita Joensuun varhaiskasvatuksesta kaupungin YouTube-kanavalla.
Maailman parasta kasvatusta tehdään yhdessä
Haluamme, että onnistut työssäsi mahdollisimman hyvin. Täällä sinun ei todellakaan tarvitse pärjätä yksin. Työsi tukena ovat ammattitaitoiset työkaverit ja esihenkilöt sekä:
- Varhaiskasvatuksen omat resurssihenkilöt toimivat sijaisina äkillisissä poissaoloissa.
- Varhaiskasvatuksen omat perheohjaajat: perheohjaus on maksutonta matalan kynnyksen palvelua kaikille kunnallisen varhaiskasvatuksen asiakasperheille. Se tukee vanhemmuutta, vahvistaa perheen voimavaroja ja osallisuutta, tukee lapsen kasvua ja kehitystä, on ennaltaehkäisevää, luottamuksellista, joustavaa, nopeaa.
- Lumiukot: päiväkodeissamme työskentelee lumiukkoja ja lumikkeja erityistä tukea tarvitsevien lasten ylimääräisenä tukena. Lue lisää lumiukkotoiminnasta
- Vuosisuunnitelma: meillä on yhteiset painopistealueet, joita kohti vuosittain keskitymme ja arvioimme yhdessä toimintaa käyttäen vuosisuunnitelmaa työvälineenä.
- Erityisvarhaiskasvatuksen henkilöstö:
- Varhaiskasvatuksen erityisopettajat sekä kiertävät VEO:t työskentelevät tiiviissä yhteistyössä varhaiskasvatuksen henkilöstön kanssa.
- Kiertävät varhaiskasvatuksen avustajat ovat käytettävissä äkillisiin tuen tarpeisiin ryhmissä.
- S2-opetus on suunnitelmallista ja siihen saadaan tukea koulutuspalvelujen puolelta.
Tutustu kaupunkiin työnantajana
Joensuun kaupungilla on noin 2 800 työntekijää muun muassa varhaiskasvatuksen ja koulutuksen, kulttuurin ja vapaa-ajan sekä kaupunkiympäristön toimialoilla. Työnantajana Joensuun kaupunki on pidetty ja palkittu.
- Yli 90 prosenttia työntekijöistämme on sitä mieltä, että kaupungilla on hyvä olla töissä.
- Tuemme henkilöstön hyvinvointia ja työssäjaksamista: liikunta- ja kulttuuriedut, työpaikkahieroja, kesämökki virkistyskäyttöön sekä muita mukavia tapoja kiittämiseen, kuten palkintokaappi hyvän huomioimiseen ja työkaverin kiittämiseen.
- Työnantajana kaupunki on sitoutunut edistämään henkilöstön tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta.
Joensuuhun kannattaa muuttaa, vaikka kauempaakin
Joensuussa on tilaa asua ja elää omannäköistä elämää. Meillä asutaan rauhassa, mutta ei yksin. Asumiskustannukset ovat kohtuulliset ja voit valita asutko kaupungissa vai maaseudun rauhassa. Lue lisää syitä, miksi muuttaa Pohjois-Karjalaan.
Kolin kansallismaisemat ovat lyhyen ajomatkan päässä, Joensuun lähiympäristöstä löytyvät monipuoliset retkeilyreitit ja luontoliikuntamahdollisuudet. Tapahtumia järjestetään Ilosaarirockista torikirppiksiin. Tutustu Joensuun tapahtumatarjontaan.
Tiesitkö muuten, että kolmannes kaupunkimme asukkaista on alle 25-vuotiaita? Koulutusta Joensuussa tarjoavat kaupungin lukiot, ammattiopisto Riveria, Karelia-ammattikorkeakoulu sekä Itä-Suomen yliopisto.
Tiesitkö, että…
- Joensuu on Suomen toiseksi turvallisin kaupunki (poliisin katuturvallisuusindeksi)
- 96 prosenttia joensuulaisista suosittelisi Joensuuta ystäville ja tuttaville asuinkuntana
- Joensuussa on eniten koululaisia ja opiskelijoita suhteutettuna asukasmäärään
- Joensuussa juodaan maailman parasta vettä
- Joensuussa 32 prosenttia kaikista arjen matkoista tehdään pyöräillen
- Joensuun nimikkoeläin on rupilisko. Eipä siistiä!