Konsa, Musiikkiopisto, Orkesteri- ja yhteyetoiminta, sivun otsikko

Orkesteri- ja yhtyetoiminta

Konservatorio, Musiikkiopisto, Orkesteri- ja yhtyetoiminta

 

Konservatorion orkesterit

Jousisoittajat liittyvät jousiorkesteriin ja puhaltajat sekä lyömäsoittajat puhallinorkesteriin heti, kun opettaja katsoo ajan olevan siihen kypsä. Konservatoriossa toimivat myös lapsi- ja nuorisokuoro. Orkesterit ja kuorot harjoittelevat kerran viikossa ja esiintyvät vähintään kerran lukukaudessa.

Sinfoniaorkesteri

Sinfoniaorkesteri kokoontuu keskiviikkoisin 17–20. Orkesteria johtaa Sakari Tervo ja järjestelijänä toimii Taina Viinisalo.

Joensuun konservatorion sinfoniaorkesteri koostuu pisimmälle edenneistä musiikkiopiston soittajista sekä perustutkintolinjan opiskelijoista. Orkesteri esiintyy useamman kerran vuodessa pitäen omia sinfoniakonserttejaan sekä tehden ajoittain yhteistyötä myös ammattimuusikoiden kanssa. Orkesteri jakaantuu tarvittaessa myös pienempiin kokoonpanoihin, mm. puhaltajat esiintyvät säännöllisesti itsenäisenä ryhmänään. Klassisten teosten lisäksi orkesteri tarttuu ajoittain myös viihteelliseen ohjelmistoon -kaikkea tätä hyvällä menestyksellä!

Octopus

Octopus on ryhmä, johon kaikki soittajat voivat tulla mukaan. Yhtye toimii joustavasti niin ohjelmiston kuin kokoonpanonsakin puolesta. Tavoitteena on sellainen ketteryys, että keikalle voidaan lähteä lyhyelläkin varoitusajalla.

Octopus soittaa mahdollisuuksien mukaan myös opiskelijoiden omia sovituksia ja sävellyksiä. Soittajat ovat pääosin ammattiopiskelijoita, mutta mukana voi olla pitkälle edenneitä musiikkiopistolaisia.

Ryhmää johtaa viulun- ja alttoviulunsoiton opettaja Hans Lodders.

Jousiorkesterit

Orkesteri Kipinä

Orkesteri Kipinä kokoontuu torstaisin klo 16.45–17.30 orkesterin johtajien ja avustajien johdolla. Orkesteriin liitytään oman opettajan ohjaamana heti soittoharrastuksen alkaessa. Orkesteri Kipinää johtaa Sanna Kivivuori ja Katri Kaihola.

Yhteissoitto on tärkeä osa soittoharrastusta ja kuuluu konservatorio-opintoihin. Toisten kanssa musisoiminen motivoi harjoittelemaan ja edistymään sekä tuo ennen kaikkea yhdessä tekemisen iloa! Kipinässä tutustutaan orkesterisoiton maailmaan harjoittelemalla ja esittämällä pieniä meneviä kappaleita.

Orkesteri Soihtu

Orkesteri Soihtu kokoontuu tiistaisin klo 16.45–18 orkesterin johtajan ja avustajien johdolla. Orkesteri Soihtua johtaa Sanna Kivivuori ja Katri Kaihola.

Ohjelmisto on hieman haasteellisempaa kuin Orkesteri Kipinässä. Isossa jousistossa saadaan aikaan jo komeaa ja mahtavaa soittoa!

Orkesteri X

Orkesteri X kokoontuu tiistaisin klo 18.15–19.45. Johtajina ovat Katri Kaihola ja Sanna Kivivuori.

Orkesteri X:ssä soittavat n. Konsertti II -tasoiset jousisoittajat. Kapellimestarin ja avustajien johdolla kokoonnutaan kerran viikossa 1,5 tunniksi innostavan orkesterityön pariin. X:ssä hypätään haasteisiin, harjoitellaan ahkerasti ja esiinnytään innolla!

JUNO -Joensuun Uusi Nuori Orkesteri-

JUNO harjoittelee Sakari Tervon johdolla keskiviikkoisin klo 17–20.

Orkesterin muodostavat opinnoissaan pisimmällä olevat musiikkiopiston jousisoittajat. JUNO syventyy keskeiseen jousiorkesteriohjelmistoon ja eri aikakausien musiikkiin ja tyyleihin. Usein nostetaan myös solisteiksi nuoria taitajia orkesterin omista riveistä.

Puhallinorkesterit

Puhallinsoittajan orkesteritaival Joensuun konservatoriossa alkaa Ekabändistä jatkuen puhallinorkesteri Taimin - ja Koposen kautta kohti Joensuun puhallinorkesteria ja sinfoniaorkesteria.

Puhallinorkestereiden ohjelmisto koostuu eri musiikinlajeista laidasta laitaan. Vuosittain orkesterit konsertoivat yhdessä sekä kiertävät pitämässä soitinesittelykonsertteja kouluilla.

Ekabändi

on nimensä mukaisesti puhallinsoittajien ensimmäinen askel orkesterisoittoon. Tähän orkesteriin tullaan heti soittoharrastuksen alkaessa. Ensimmäisissä harjoituksissa ei tarvita välttämättä edes soitinta! Orkesteri kokoontuu maanantaisin klo 16–16.45.

Puhallinorkesteri Taimiin

soittajat siirtyvät yleensä soitettuaan vuoden ekabändissä. Tässä orkesterissa soittajat viipyvät yleensä konsertti 2 tasolle. Junnuorkesterin ohjelmistossa on jo menoa ja meininkiä! Orkesteri kokoontuu maanantaisin klo 17–18.15.

Puhallinorkesteri Kopone

ohjelmisto on jo teknisesti vaativaa ja yhteissoiton saloihin perehdytään perusteellisemmin. Nuoriso-orkesterissa kiinnitetään entistä enemmän huomiota myös taiteelliseen tulkintaan unohtamatta kuitenkaan soittamisen suurta riemua! Orkesteri kokoontuu maanantaisin klo 18.30–20.

Joensuun puhallinorkesteriin

siirrytään soittajan suoritettua Konsertti III:n. Tämä orkesteri esiintyy myös paljon itsenäisesti keikkaillen eri tilaisuuksissa ympäri maakuntaa ja tehden yhteistyötä maakunnan muiden puhallinorkestereiden kanssa. Orkesteri kokoontuu tiistaisin klo 18–20 Sepänkadun kerhotalossa, Sepänkatu 42.

Harmonikkaorkesteri

Accordion Band

Periodeittain kokoontuva Joensuun konservatorion harmonikkaorkesterissa soittavat pidemmällä edenneet harmonikkaopiskelijat. Orkesteri tekee aktiivisesti yhteistyötä muiden instrumenttien ja orkestereiden kanssa. Orkesterin ohjelmisto on tyylisuunnallaan monipuolinen virtuoottisesta harmonikkamusiikista, musikaaleihin, pop-rock ohjelmistosta klassiseen musiikkiin. Accordion Band esiintyy aktiivisesti erilaisissa tilaisuuksissa. Orkesterin harjoitusaikataulun saa orkesterin johtajalta. Orkesteria johtaa Sirpa Kainulainen.

Sivu arviointi ja palaute