Sisältöjulkaisija

angle-left Omakotialueet tiivistyvät ja muuttuvat – nyt halutaan kuulla asukkaiden näkemyksiä pihoista

Omakotialueet tiivistyvät ja muuttuvat – nyt halutaan kuulla asukkaiden näkemyksiä pihoista

Voiko tiivis omakotialue olla myös vihreä ja viihtyisä? Pientaloasukkaille on käynnissä kansallinen kysely, jolla kartoitetaan pihojen ja puutarhojen käyttötapoja ja sitä, miten paljon tilaa erilaiset toiminnot pihoilla vaativat.

– Pientalojen pihat ovat muuttuneet ja pienentyneet, kun talot ovat entistä suurempia ja niitä rakennetaan entistä tiiviimmin. Samalla ei ole kiinnitetty riittävää huomiota siihen, millaisia tilatarpeita ja käyttötarkoituksia asukkailla on pihoilleen, sanoo projektityöntekijä Miikko Itäpuisto Joensuun kaupungilta.

Joensuu on yhteistyökaupunkina mukana Hämeen ammattikorkeakoulun ja Aalto-yliopiston Ilmastokestävät pientaloalueet (ILPI) -hankkeessa, jonka tavoitteena on kehittää pihojen suunnittelua huomioimaan asukkaiden näkökulmia nykyistä paremmin sekä yhdistää tulokset kaupunkirakenteen tiivistämisen tavoitteisiin. Kyselyn tuloksia aiotaan hyödyntää myös Joensuun kaupunkisuunnittelussa. ILPI-hanke on Euroopan unionin osarahoittama.

Käynnissä olevaan kyselyyn voivat vastata kaikki omakoti-, paritalo- ja rivitaloasukkaat asunnon omistusmuodosta tai asuinpaikasta riippumatta. Kysely on auki kesäkuun loppuun asti: vastaa kyselyyn

Pientaloissa eli omakoti-, pari- tai rivitaloissa asuu suomalaisissa kaupungeissa noin puolet asuntokunnista ja pientalotontit muodostavat merkittävän osan kaupunkialueiden pinta-alasta.

– Yksittäisten tonttien valinnoilla on kertautuessaan merkittävä vaikutus kaupunginosien ja kokonaisten kaupunkien ilmastokestävyyteen, asukkaiden viihtyvyyden lisäksi. Siksi haluamme huomioida hankkeessa myös pientaloasukkaiden merkittävän roolin, ja osallistaa heitä ajantasaisen tutkimustiedon kasaamiseen, kertoo tutkijayliopettaja, projektipäällikkö Outi Tahvonen Hämeen ammattikorkeakoulusta.


Hankkeen verkkosivut: www.hamk.fi/projektit/ilmastokestavat-pientaloalueet