Sisältöjulkaisija

angle-left Karjalanpuiston puistoalue ja leikkipaikka Niinivaaralla kunnostetaan – kaupunkilaisilta pyydetään toiveita

Karjalanpuiston puistoalue ja leikkipaikka Niinivaaralla kunnostetaan – kaupunkilaisilta pyydetään toiveita

Niinivaaralla Sortavalankadun ja Soanlahdenkadun kulmauksessa sijaitsevaa Karjalanpuistoa peruskorjataan lähivuosina. Nyt kaupunkilaisilla on mahdollisuus kertoa nettikyselyssä toiveensa ja kokemuksensa puiston suunnittelun tueksi. Kyselyyn voi osallistua myös puhelinhaastattelulla.

Puistoalue on asemakaavassa merkitty leikkipuistoksi ja puistoksi. Puistossa oleva leikkipaikka uudistetaan kokonaan. Nyt siellä on sorapintainen leikkialue, jossa on hiekkalaatikko, pienten liukumäki, jousivälineet, keinuteline, tasapainoilureitti ja monitoimiteline.

Alueen riskikartoituksen mukaisesti leikkipaikka on jatkossa aidattu ja aidattavaa aluetta suurennetaan. Puistoa halkoo kaksi puistokäytävää ja polut voivat muuttaa sijaintejaan.

Leikkipuiston lisäksi muutakin puistoaluetta on tarkoitus tarkastella kyselyssä ilmenneiden toiveiden mukaisesti.

– Kaikki puiston nykyiset puut pyritään säilyttämään ja toivon mukaan lisätäänkin kasvillisuutta, kertoo puistosuunnittelija Paula Lamminsalo.

Kysely on osoitteessa https://link.webropolsurveys.com/S/571CD009177CC89D ja siihen pääsee myös osoitteesta www.joensuu.fi/kyselyt, vastausaika on 21.4.–9.5. Puhelinhaastattelutoiveet puistokyselystä: puistosuunnittelija Paula Lamminsalo, paula.lamminsalo@joensuu.fi, puh. 050 913 1664

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.