Sisältöjulkaisija

angle-left Karhunmäen koulun Lentävä matto vie musiikkimatkalle maailman ympäri – esitykset keskiviikkona 26.2. ja torstaina 27.2.

Karhunmäen koulun Lentävä matto vie musiikkimatkalle maailman ympäri

Karhunmäen koulussa esitetään ensi viikolla Jussi Rasinkankaan säveltämä Lentävä matto -teos satapäisen kuoron voimin. Esitys on koko koulun yhteinen projekti. Lavalla nähdään koulun oppilaita näyttelemässä, tanssimassa ja kuorossa. Kuoroa säestää koulun opettajista ja ammattimuusikoista koostuva Matto-orkesteri.

Teoksen laulut sijoittuvat eri maihin, joihin matolla lentävät lapset joutuvat seikkaillessaan vaarinsa, entisen merimiehen, jalanjäljissä yhdessä maton hengen kanssa. Seikkailun aikana vieraillaan kymmenessä maassa kutakuinkin oppitunnin ajan.

Draamakasvatuksella merkittävä rooli Karhunmäessä

Karhunmäen koulussa harjoitellaan vuosittain jokin draamaesitys. Esityksen tarkoituksena on yhteisöllisyyden rakentaminen yhteen hiileen puhaltamisen myötä. Usein lavalla ovatkin esiintyneet rinnakkain sekä lapset, ohjaajat että opettajat.

– Koulua perustettaessa teimme kovasti töitä myös sen henkisen rakentamisen suhteen. Jo silloin päätimme, että ilmaisulla tulee olla merkittävä sija uudessa koulussamme. Tuosta periaatteesta olemme pitäneetkin kiinni, rehtori Timo Nykänen kertoo.

Lentävä matto -esitykset

Karhunmäen koulun Tupa (keskusaula), Karhunkaari 28.

  • keskiviikkona 26.2. klo 9
  • torstaina 27.2. klo 9
  • torstaina 27.2. klo 18

Sävellys Jussi Rasinkangas
Sanoitukset Juhani Konola ja Matti Laasonen

Esityksiin on vapaa pääsy. Esityksen keston noin 45 minuuttia.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.