Sisältöjulkaisija

angle-left Joensuun nuorisovaltuuston uusi puheenjohtaja on Taika Kokko – samalla valittiin nuorten edustajat kaupungin lautakuntiin

Joensuun nuorisovaltuuston uusi puheenjohtaja on Taika Kokko – samalla valittiin nuorten edustajat kaupungin lautakuntiin

Joensuun kaupungin uusi nuorisovaltuusto valitsi 13. tammikuuta pidetyssä järjestäytymiskokouksessa kaudelle 2021–2022 puheenjohtajiston ja edustajat kaupungin eri lautakuntiin, seudulliseen joukkoliikennejaostoon sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen neuvottelukuntaan.

Nuorisovaltuuston uudeksi puheenjohtajaksi äänestettiin Taika Kokko, joka sai 8 ääntä 20 äänestä. Uusi puheenjohtaja on 17-vuotias ja hän opiskelee perustason ensihoitajaksi ja käy kaksoistutkintoa eli on myös lukiossa. Kokko on nuorisovaltuustossa mukana nyt kolmatta kautta. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Normaalikoulun lukion Eemeli Onatsu, 16, ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Lyseon lukion Roosa Miikkulainen, 16.

Puheenjohtaja kertoo, että nykyinen nuorisovaltuusto on porukka, josta huokuu päättäväisyyttä ja potentiaalia hyviin päätöksiin ja se toimii varmasti myös hyvin yhdessä. Tuore puheenjohtaja odottaa innolla yhteisiä kokoontumisia ja hyviä päätöksiä. Omiksi kärkiteemoiksi hän nostaa esimerkiksi nuorten mielenterveyden ja nuorten vapaa-ajanviettopaikat.

Koronan tuomista haasteista selvitään luovin ratkaisuin toimimalla osittain etäyhteyksin ja pienryhmissä, lautakuntatyöskentely sekä tulevien toimintojen työstäminen alkaa heti. Tavoitteena on järjestää kesällä isompi nuorten tapahtuma ja ottaa aktiivisesti kantaa joensuulaisten nuorten asioihin sekä osallistua päätöksentekoon.

Varapuheenjohtajien äänestyksessä ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Eemeli Onatsu ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Roosa Miikkulainen. Työvaliokuntaan valittiin puheenjohtajiston lisäksi sihteeri Otso Välimäki, varasihteeri Jarkko Pulkkinen, oppilas- ja opiskelijakuntakokousten puheenjohtaja Martta Petrelius sekä seitsemäs jäsen Eerika Kuronen. Kaikki henkilövaalit käytiin suljettua lippuäänestystapaa käyttäen.

Kokouksessa valittiin nuorisovaltuuston edustajat seuraaviin lautakuntiin ja jaostoihin:

  • Kaupunkirakennelautakunta Oskar Mannelin varaedustaja Otso Välimäki
  • Rakennus- ja ympäristölautakunta Roosa Miikkulainen
  • Sosiaali- ja terveyspalvelujen neuvottelukunta Alisha Jaatinen
  • Seudullinen joukkoliikennejaosto Otso Välimäki varaedustaja Oskar Mannelin
  • Kasvatus- ja koulutuslautakunta Taika Kokko varaedustaja Eemeli Onatsu
  • Kulttuuri- ja liikuntalautakunta Eemeli Onatsu varaedustaja Martta Petrelius

Maakunnalliseen nuorisovaltuustoon valittiin jäseniksi Oskar Mannelin ja Eemeli Onatsu ja heille varajäseniksi Karolina Rublyova ja Emma Albert.

Joensuussa toimii pitkästä aikaa täysimääräinen nuorisovaltuusto jäsenmäärän ollessa 40. Heistä 20 on varsinaisia- ja 20 varajäseniä.

– Nuvan yhteisten teemojen ja muun toiminnan suunnittelu alkaa heti tulevalla viikolla työvaliokunnan johdolla. Ensimmäisenä kuitenkin pyörähtää käyntiin lautakuntatyöskentely varsinaisten edustajien kanssa. Osa varaedustajista valitaan seuraavassa kokouksessa 15- vuotta täyttäneistä nuorisovaltuutetuista. Toiminnallinen ja tiivis kevät on tulossa, kertoo nuorisoasiamies Jutta Kukkonen.


Nuorisovaltuusto on puoluepoliittisesti sekä uskonnollisesti sitoutumaton Joensuun kaupungin nuorten toimielin. Nuorisovaltuusto muodostuu vaaleilla valituista 20 jäsenestä sekä 20 varajäsenestä. Äänioikeutettuja viime vaaleissa olivat Joensuussa kirjoilla olevat 2002–2007 syntyneet nuoret. Nuvan vaalikausi kestää kaksi vuotta, jonka aikana jäsenet kokoontuvat kerran kuussa. Valtuustolaiset muodostavat omia työryhmiään, joissa he järjestävät tapahtumia, tutustuvat uusiin kavereihin ja pääsevät vaikuttamaan nuorten asioihin kaupungissa. Nuva toimii nuorten edustajana sekä yhteytenä kaupungin päättäjiin ja sillä on edustus Joensuun kaupungin lautakunnissa ja jaostoissa.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.