Sisältöjulkaisija

angle-left Joensuun kaupunki haluaa pyöräilystä aidon vaihtoehdon arkiliikenteeseen

Joensuun kaupunki haluaa pyöräilystä aidon vaihtoehdon arkiliikenteeseen

Tammikuussa alkanut FinnCycle-tutkimushanke tutkii pyöräliikenteen seuraavan suuren kehitysloikan toteuttamista Suomessa. Tutkimuksen tavoitteena on vakiinnuttaa pyöräily osaksi kaupunkien liikennejärjestelmää. Joensuun kaupunki osallistuu Tampereen yliopiston liikenteen tutkimuskeskus Vernen toteuttamaan tutkimukseen yhdessä 12 muun suomalaiskaupungin kanssa.

Olennainen osa vihreää siirtymää on suosia kestäviä ja vähäpäästöisiä kulkutapoja. Viimeisten viiden vuoden aikana valtiolta on herunut rahaa kuntien katuverkon parantamiseen ja olosuhteet pyöräilyyn ovat parantuneet. Silti pyöräilyä ei vieläkään mielletä aidosti vaihtoehtona julkiselle liikenteelle ja yksityisautoilulle.

– Pyöräilyä ajatellaan usein pelkästään liikuntaharrastuksena, vaikka se pitäisi nähdä osana liikennejärjestelmää, yhtenä arjen liikkumismuotona, sanoo FinnCycle-hankkeen vetäjä, väitöskirjatutkija Harri Vaarala Tampereen yliopistosta.

Tutkimuksessa pyöräilyn edistämisen edellytyksiä suomalaiskaupungeissa peilataan hyviksi todettuihin eurooppalaisiin käytäntöihin. Tutkimus tarjoaa kaupunkien päättäjille, viranomaisille ja liikennesuunnittelijoille tutkitun tiedon muodossa eväitä pyöräliikenteen edistämiseen.

 

Toimiva infra ja talvikunnossapito kynnyskysymyksiä

Ilmastonmuutos, kaupungistuminen ja väestön liikkumattomuus ovat painavia syitä edistää pyöräliikennettä kaupungeissa. Jotta yhä useampi valitsisi pyörän arjen matkoilleen, kaupungeista pitäisi löytyä pyöräliikenteelle laadukas infra, sitä suosiva liikenneverkko ja toimiva talvikunnossapito.

– Joensuussa on kiertoliittymillä parannettu kaikkien liikennemuotojen sujuvuutta ja turvallisuutta. Kauppakadun pyöräkatua rakennettaessa on samalla kehitetty autojen pysäköintiä laadukkaammaksi, vähentämättä pysäköintipaikkojen määrää. Pyöräilyn pääverkkoa kehittämällä pyritään tarjoamaan houkutteleva vaihtoehto niille autoilijoille, joille auto ei ole välttämätön. Jos tässä onnistutaan, autoa välttämättömästi tarvitsevien liikkuminen helpottuu, kun jonot liikennevaloissa lyhenevät ja pysäköintipaikkoja vapautuu. Lisäksi ympärivuotista pyöräilyä edistetään pyöräilyreittien ja niihin sisältyvien asuntokatujen talvihoidon paremmalla laadulla, kertoo Jarmo Tihmala Joensuun kaupungilta.

Harri Vaaralan mukaan tulevaisuudessa pyöräilylle pitää esimerkiksi tarjota oma turvallinen paikka liikenteessä sekä mahdollistaa ympärivuotinen ajaminen.

– Risteykset ja pysäköinti vaativat myös huomiota. Yleensäkin koko matkaketju pitäisi suunnitella pitkäjänteisesti, hän korostaa.

FinnCycle-tutkimushankkeen pääteemoja ovat pyöräliikenteen infran laatu, pyöräily-ystävällinen liikenneverkko, pyöräliikenteen kausivaihtelu ja pitkäjänteinen liikennepolitiikka.

Tutkimus kestää kesäkuuhun 2025 saakka. Liikenteen tutkimuskeskus Verne tekee tutkimus- ja kehitystyötä tiiviissä yhteistyössä hanketta rahoittavien 13 suomalaisen edelläkävijäkaupungin kesken. Hankkeessa ovat mukana Helsinki, Hyvinkää, Joensuu, Jyväskylä, Kokkola, Kuopio, Lahti, Oulu, Pori, Rauma, Tampere, Turku ja Vaasa.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.