Sisältöjulkaisija

angle-left Joensuun ja Kuopion kannanotto Itäradan puolesta

Joensuun ja Kuopion kannanotto Itäradan puolesta

Joensuun ja Kuopion kaupungit ovat 18.9.2018 laatineet kannanoton Itäradan puolesta

Joensuu ja Kuopio ovat Itä-Suomen elinvoimaisia kaupunkikeskuksia, joiden roolia Suomen tulevaisuuden aluerakenteessa tulee meneillään olevien tiehankkeiden lisäksi edistää myös nopeilla junayhteyksillä. Itä-Suomen kaupunkien ja maakuntien saavutettavuus junalla on merkittävästi heikompi kuin Länsi-Suomen. Nykyisin junayhteys kumpaankin kaupunkiin kestää yli neljä tuntia. Tilanne ei ole Itä-Suomen kehittymisen ja lähes miljoonan suomalaisen elinalueen kannalta edes kohtuullinen.

Raideliikenteen hitauden vuoksi henkilöautoliikenteen ja lentoliikenteen osuus Helsinkiin suuntautuvasta liikkumisesta on huomattavasti suurempi kuin vastaavilla etäisyyksillä Länsi-Suomessa. Kuopiosta ja Joensuusta lennetään vuosittain Helsinkiin n. 320 000 kertaa vuodessa. Kehittyvä elinkeinoelämä ja muut matkustajat tarvitsevat molempia liikennemuotoja. Raideliikenteen nopeutuessa lisääntyvän matkustuksen hyötyinä käyttäjille lentämiseen verrattuna ovat sekä kustannusten lasku että merkittävä ympäristöpäästöjen alenema.

Rakentamalla uusi ratayhteys Porvoosta Kouvolaan parannetaan valtakunnan liikenneverkkoa monin tavoin. Savon ja Karjalan ratojen junayhteys Helsinkiin nopeutuu tuntuvasti lyhentäen Kuopion ja Joensuun aikaetäisyyttä Helsingistä neljästä tunnista kolmeen. Samalla koko Itä-Suomi Kainuuta myöten saa nopean yhden vaihdon yhteyden myös Pietariin. Metsä- ja kaivosteollisuuden kuljetusten siirtäminen radalle vähentää maantieverkon investointien tarvetta ja lisää henkilöliikenteen turvallisuutta maanteillä.

Helsingin ja Uudenmaan näkökulmasta Porvoo-Kouvola -reitti yhdistettynä Lentorataan on erityisen hyödyllinen vähentäessään liikennepainetta pääradalla. Erityisesti Porvoon suunnan alueliikenteelle oikorata antaisi vahvan tuen, pääkaupunkiseudun kasvupainetta saataisiin näin suunnattua tasaisemmin. Ilman idästä tulevaa liikennettä ei Porvoo-Helsinki-yhteys ole yksinään kannattava. Oikorata nopeuttaa Helsingin ja Pietarin välistä junayhteyttä yli puolella tunnilla. Pääkaupunkiseudun kansainvälinen merkitys liikenteen solmukohtana kasvaisi entisestään.

Porvoo-Kouvola-oikorata on kansantalouden ja ympäristön kannalta kannattavin vaihtoehto parantaa Kuopion, Joensuun ja maakuntien saavutettavuutta. Itäradan rakentamisen puolesta on laaja yksimielisyys koko Itä-Suomessa. Saavutettavuuden parantaminen on Itä-Suomen näkökulmasta tärkein kehityskohde. Itärata on kannattava hanke ja se tulee toteuttaa mahdollisimman pian.

Seppo Eskelinen
Joensuun kaupunginhallituksen puheenjohtaja

Antti Kivelä
Kuopion kaupunginhallituksen puheenjohtaja

Kari Karjalainen
Joensuun kaupunginjohtaja

Jarmo Pirhonen
Kuopion kaupunginjohtaja

 

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.