Sisältöjulkaisija

angle-left Yhteisötalo Satamassa käyttöön yleisötietokone korona-ajan asiointiin – koneita myös maaseutualueiden palvelupisteillä

Yhteisötalo Satamassa käyttöön yleisötietokone korona-ajan asiointiin – koneita myös maaseutualueiden palvelupisteillä

Yhteisötalo Satamassa Yläsatamakatu 28:ssa on otettu käyttöön uusi yhteiskäyttöinen tietokone.

Kone on käytettävissä kahtena päivänä viikossa ja palvelulla halutaan helpottaa erityisesti korona-ajan asiointia heille, joilla ei ole kotonaan pääsyä nettiin.

Muilta osin Yhteisötalo Satama on edelleen kiinni ja toiminta tauolla.

Sataman konetta voi käyttää tunnin kerrallaan tiistaisin ja torstaisin kello 9–12. Kone varataan etukäteen numerosta 050 452 3468 kello 8–16. Jokaisen asioinnin jälkeen kone ja hiiri desinfioidaan ja ohjeistetaan käyttäjät pesemään kädet ja käyttämään käsidesiä. Koneelle otetaan kerrallaan yksi henkilö.

– Ajatuksenamme on tarjota Sataman palvelu ikäihmisille, jotka eivät voi mennä kenenkään luokse hoitamaan asioita samalla tavalla kuin nuoremmat ja terveet voivat. Digineuvontaa ei kuitenkaan näin koronan aikaan ole tarjolla, kertoo koordinaattori Kaija Kiiskinen.

Yhteisötalo Sataman nettipiste on avoinna touko–heinäkuun.

Yleisökoneita myös maaseutualueiden palvelupisteillä

Myös kaupungin palvelupisteillä maaseutualueilla on jo aiemminkin käytössä olleet yhteiskäyttöiset tietokoneet otettu uudelleen käyttöön lyhyen tauon jälkeen.

Koneet ovat käytössä palvelupisteiden aukioloaikojen mukaisesti eikä niitä tarvitse varata etukäteen. Tarvittaessa asiakkaita autetaan koneen käytössä.

Enon palvelupisteellä on kone asiakkaiden käytössä ma klo 8–11 ja 12–16, ti–to klo 9–11 ja 12–15. Osoite on Kunnantie 2.

Kiihtelysvaarassa on nettipiste auki ma–to klo 10–15 ja pe klo 8–12. Osoite on Aprakkatie 2.

Pyhäselässä on kone käytettävissä ma klo 8–11 ja 12–16 sekä ti–to klo 9–11 ja 12–15. Koneella voi muun muassa käydä netissä, hoitaa laskuja ja tulostaa. Osoite on Lastaustie 2, Hammaslahti.

Tuupovaarassa kone on käytössä arkisin klo 9–15. Koneella voi muun muassa käydä netissä, hoitaa laskuja ja tulostaa. Osoite on Virastotie 10.

Erityisesti näin koronan aikaan paikalle ei pidä tulla sairaana, kädet on pestävä tai desinfioitava ennen koneelle menoa. Palvelupisteen henkilökunta puhdistaa nettipisteet jokaisen asiakkaan jälkeen.

Palvelupisteiden koneet eivät ole käytettävissä kesätaukojen aikana.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.