Sisältöjulkaisija

angle-left Väylävirasto: Joensuun ratapihan uudistus valmistuu kesäkuussa

Väylävirasto: Joensuun ratapihan uudistus valmistuu kesäkuussa

Joensuun ratapihan neljä vuotta kestäneet parannustyöt valmistuvat kesäkuun alussa. Kolmiosainen ratapiha on uudistettu kauttaaltaan, jotta se vastaisi nykypäivän tarpeita ja liikennöinnin vaatimuksia.

Väyläviraston hankkeen alkaessa Joensuun ratapihan kunto oli heikko, ja vanha turvalaitejärjestelmä oli vanhentunut. Nyt perinpohjaisesti uudistettu ratapiha on turvallisempi ja toimivampi, ja se vastaa paremmin kasvavan liikenteen tarpeisiin.

– Ratapihan uudistus oli mittava urakka, sillä uusimme käytännössä kaiken vanhentuneista turvalaitteista käyttöikänsä päähän tulleisiin ratarakenteisiin. Liikenne on nyt turvallisempaa, varmempaa ja täsmällisempää. Samalla kunnossapidon kustannukset laskevat, sanoo hankkeen projektipäällikkö Jetro Matilainen Väylävirastosta.

Liikenne aiempaa turvallisempaa ja sujuvampaa

Liikenteen turvallisuus ja sujuvuus Joensuun ratapihalla paranevat merkittävästi uusien tietoteknisten turvalaitteiden ja opastimien ansiosta. Lisäksi vanhat käsikäyttöiset vaihteet korvattiin kauko-ohjattavilla vaihteilla.

Myös ratapihan toimivuutta parannettiin monin tavoin:

  • radan rakenteet ja vaihteet uusittiin
  • ratageometriaa muutettiin
  • raiteita sähköistettiin ja
  • valaistus päivitettiin nykystandardien mukaiseksi.

Keskitettyihin vaihteisiin asennettiin vaihteenlämmitys, ja Sulkulahden ratapihan eteläpuolelle rakennettiin uusi junien odotustilana toimiva liikenteenhoitoraide.

Junaliikenteen aikataulujen pitävyys paranee muun muassa pääraiteen siirron sekä henkilö- ja tavaraliikenteen eriyttämisen vuoksi.

Ratapihasta esteetön

Matkustajien näkökulmasta merkittävin muutos on aseman ratapihan uudistaminen esteettömäksi. Asemalle rakennettiin uusi ylikäytävä ja hissit, jotka mahdollistavat turvallisen ja esteettömän siirtymisen laiturilta toiselle.

Henkilöliikenteen laiturit uudistettiin ja korotettiin, mikä helpottaa juniin nousemista myös pyörätuolilla ja lastenvaunujen kanssa matkustaville. Myös matkaketjut muualle Suomeen sujuvat nyt jouhevammin.

Toimivaa yhteistyötä

Ratapihan uudistus vaati valtavan määrän työtunteja ja eri työvaiheiden yhteensovittamista, myös käynnissä olevan junaliikenteen kanssa.

– Haastavista olosuhteista huolimatta työskentely sujui hyvin koko hankkeen ajan, ja yhteistyö kaikkien osapuolten kanssa oli toimivaa, Matilanen toteaa.

Hankkeen pääurakoitsijana toimi NRC Group Finland Oy, ja turvalaiteurakasta vastasi Mipro Oy.

Hankkeen kustannukset olivat noin 83 miljoonaa euroa.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.