Sisältöjulkaisija

angle-left Vapaudenpuiston puista rakennetaan penkkejä – ehdota penkeille sijoituspaikkaa 30.6. mennessä

Vapaudenpuiston puista rakennetaan penkkejä – ehdota penkeille sijoituspaikkaa 30.6. mennessä

Vapaudenpuiston peruskorjaus käynnistyi toukokuussa. Puistosta poistettiin poppeleita, mäntyjä, koivuja ja muutama muu lehtipuulaji. Poistetut puut vietiin väliaikaiseen varastoon ja niiden soveltuvuus jatkojalostukseen tutkittiin yhdessä puun työstön ammattilaisten kanssa.

– Poistetut puut ovat jatkokäsittelyyn haastavia. Osa puumateriaalista on lajina haurasta, osa jo osin lahoa. Esimerkiksi suurimmat rungot ovat poppelia, joka on puuaineksena kevyttä ja pehmeää, mutta myös heikkoa, puistosuunnittelija Paula Lamminsalo kertoo.

– Pohdimme miten puista olisi jatkossa iloa mahdollisimman monelle. Puuaineksen haasteet huomioiden päädyimme massiivipenkkeihin, jotka sijoitellaan yleisille paikoille eri kaupunginosiin. Kaupunkilaisille on avattu verkkokysely, jossa voi ehdottaa sijoituspaikkaa penkeille, Lamminsalo jatkaa.

Osa puista oli jatkokäsittelyä ajatellen niin lahoja, ettei niistä ei ole järkevää työstää mitään. Nämä puut viedään kaupungin puistometsiin lahopuiksi ja jatkossa ne antavat kodin ötököille sekä muille lahopuulajeille.

Muu työstöön sopiva puumateriaali käytetään kaupungin omiin kohteisiin esim. päiväkoteihin kalusteiden ja varusteiden osiin. Latvaosat ja oksat haketetaan kaupungin pensasistutuksiin katemateriaaliksi.

Vapaudenpuistosta poistettujen puiden jatkokäytöstä on avattu verkkokysely, jossa kaupunkilaiset voivat ehdottaa sijoituspaikkaa penkeille ja lahopuille. Vasta kyselyyn tästä. Kysely on avoinna 30.6.2019 saakka. Kyselyn tuloksista tiedotetaan loppukesästä.