Joensuun kaupunki ja Business Joensuu avaavat toiset hakukierrokset luovan liiketoiminnan setelistä sekä Torien timantti -tapahtumatuesta. Haku on auki 13.–26. syyskuuta ja toteutusaikaa jää lokakuusta vuoden loppuun saakka.
Avustukset ovat osa tukikokonaisuutta, jolla Joensuun kaupunki on kuluvan vuoden aikana pyrkinyt auttamaan luovan alan ammattimaisia toimijoita paikkaamaan koronan tuomia tulonmenetyksiä. Luovan liiketoiminnan setelin ja Torien timantin ensimmäiset haut olivat heinäkuussa ja niiden päätökset on juuri tehty.
– Avustuksiin varattua rahaa on vielä jäljellä ensimmäisen hakukierroksen jälkeen, joten nyt kannattaa laittaa hyviä hakemuksia tulemaan. Toimille jää vielä hyvin kolme kokonaista kuukautta toteutusaikaa. Hakijan on syytä lähtökohtaisesti pohtia, miten luovan liiketoiminnan setelillä omaa toimintaa aikoisi kehittää, kehottaa Joensuun kaupungin vs. kulttuurijohtaja Leena Hoppania.
Tukimuotona luovan liiketoiminnan seteli on Joensuussa ensimmäinen laatuaan ja sillä halutaan avustaa toimijoita uusien palveluiden käyttöönotossa, uusissa liiketoimintakokeiluissa tai liiketoimintaan tähtäävässä palvelutuotannossa. Sitä voivat hakea kaikki y-tunnukselliset luovan alan toimijat, eli yritykset, yhdistykset, osuuskunnat ja toiminimet. Luovan liiketoiminnan seteli on arvoltaan 1000 euroa.
Torien timantti puolestaan on tapahtuma-avustus, jota nimestään huolimatta voi poikkeuksellisesti tänä vuonna hakea kaikille Joensuun kaupungin hallinnoimille alueille, ei siis pelkästään toreille. Esimerkiksi puistoalueilla tapahtuvaan tapahtumatoimintaan on mahdollista hakea Torien timantti -avustusta. Tällä avustusmuodolla halutaan auttaa tapahtumatoimijoita pitkän kiellon jälkeen pääsemään takaisin kiinni tekemiseen. Myös yleisö on koronan takia joutunut olemaan vajeessa tapahtumien suhteen. Jaettavana on 1000:n ja 500 euron tukisummia ja sitä voivat hakea kaikki y-tunnukselliset toimijat.
– On ilo huomata, miten korona on loppukesästä lähtien alkanut hellittää ja tapahtumatuotanto alkaa nousta takaisin jaloilleen. Toimijoiden talous on viime aikoina ollut todella tiukalla ja sitä ahdinkoa haluamme näillä tukitoimilla helpottaa, sanoo Joensuun kaupungin markkinointijohtaja Markku Pyykkönen.
Hakuohjeet ja -lomakkeet löytyvät osoitteesta joensuu.fi/luovan-alan-exit ja tehdyt avustuspäätökset Joensuun kaupungin nettisivuilla osiossa Viranhaltijapäätökset.
Uusi hakukierros luovan liiketoiminnan setelistä sekä Torien timantista - Uutiset
Sisältöjulkaisija
13.09.2021