Sisältöjulkaisija

angle-left Ulkovalaisun palautekyselyssä toivottiin parempaa valaistusta Multimäen luistelukentälle

Ulkovalaisun palautekyselyssä toivottiin parempaa valaistusta Multimäen luistelukentälle

Joensuun kaupunki keräsi kaupungin asukkailta palautetta ulkovalaisun hoidosta keskustan, asuntokatujen, puistojen, jalankulku- ja pyöräteiden, sekä ulkoliikuntapaikkojen alueilla. Kysely oli avoinna 21.11. –12.12.2022 välisen ajan ja vastauksia saatiin yhteensä 152 kappaletta.

Kyselyssä oli mahdollista arvioida ulkovalaisun hoitoa asteikolla 1–5, jossa 5 oli paras arvosana. Keskustan alueen ulkovalaistuksesta saatiin keskiarvoksi 4,2. Asuntokaduilla vastaava arvosana oli 3,8 ja puistoissa 3,3. Vastaajien mielestä jalankulku- ja pyöräteiden valaistusta oli hoidettu arvosanalla 3,5 ja ulkoliikuntapaikat puolestaan saivat arvosanan 3,3.

Vastaajista suurin osa, 27 prosenttia, kertoi asuvansa Karsikon, Iiksenvaaran ja Multimäen alueilla. Pienin vastausprosentti oli puolestaan Heinävaaran, Kiihtelysvaaran, Tuupovaaran, sekä Siihtalan ja Mutalan alueilla, joista kyselyyn vastasi kuusi prosenttia vastaajista.

Kyselyyn vastanneista 16 prosenttia kertoi antaneensa kaupungille palautetta ulkovalaisun hoidosta. Kyselyn lopussa oli myös mahdollisuus antaa palautetta, ja näissä palautteissa korostui huoli valaisun sähkönkulutuksesta.

- Viimeisen kolmen vuoden aikana katuvalaistukseen kuluneen sähköenergian määrä on pudonnut noin 30 prosenttia, vaikka valaisinpisteiden lukumäärä on samalla ajanjaksolla kasvanut noin viidellä prosentilla. Suurin syy energiankulutuksen pienenemiseen on ollut valaisimien vaihto energiatehokkaisiin LED-valaisimiin, joita Joensuussa on nyt noin 80 prosenttia kaikista valaisimista. Tavoitteena on, että kaikki valaisimet olisi vaihdettu vuoteen 2028 mennessä, kertoo kaupungininsinööri Tero Toivanen.

Lisäksi monissa kyselyn yhteydessä saaduissa palautteissa toivottiin Multimäen luistelukentälle parempaa valaistusta. Palautteisiin on reagoitu lisäämällä kentän valaistusta.

Joensuun kaupunki on saanut palautetta myös pyöräteiden valaistuksesta. Pyöräteillä olleet LED-valaisimet ovat olleet valokeilaltaan niin kapeita, ettei pyöräteiden valaistus ole ollut riittävää. Valaistusta ollaan parantamassa niin, että valaisimiin lisätään pyöräteille kohdistetut lisävalaisimet. Valaistuksen parantamista tehdään ensimmäiseksi Utrantien ja Noljakantien pyöräteillä, ja tulevaisuudessa myös muillekin pyöräteille. Valaistuksen parannusta tehdään myös pitäjillä, jossa vanhoja valaisimia vaihdetaan LED-valaisimiin.

Joensuun kaupungille voi antaa palautetta osoitteessa www.joensuu.fi/palaute ja Joensuu-sovelluksessa. Ulkovalaisusta saatu palaute välitetään ulkovalaisusta vastaavalle Eltel Networksille.

 

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.