Joensuun kaupunki kysyi huhtikuussa kaupunkilaisilta mielipiteitä Vesikon ja Rantakylän uimahalleista. Uimahallien tulevaisuus kiinnostaa selvästi kaupunkilaisia, kyselyihin tuli yhteensä 2637 vastausta. Kyselyiden vastaukset huomioidaan hankesuunnittelussa.
- Suuri kiitos kaupunkilaisille aktiivisuudesta! Näin suuri määrä vastauksia antaa hyvän kuvan kaupunkilaisten toiveista, joita tullaan suunnittelussa huomioimaan. Jo määrän perusteella voi todeta, että uimahallit ovat joensuulaisille tärkeitä, toteaa Joensuun kaupungin tilakeskuksen johtaja Joni Sorjonen.
Avoimissa vastauksissa Rantakylän uimahallia kiiteltiin hyväksi ja kotoisaksi perusuimahalliksi, jonka henkilökunta on ystävällistä. Vastauksissa esitettiin useita pieniä parannusehdotuksia aulatilaan, pukuhuoneisiin ja kuntosalille.
Uudessa Mehtimäen uimahallissa tärkein asia vastaajien mielestä oli 50 metrin allas. Halliin toivottiin myös monitoimi- ja hyppyallasta. Uimisen ohella tärkeiksi palveluiksi nousivat kuntosali ja kahvilatoiminta.
Molempien uimahallien osalta vastauksissa kannettiin huolta, kuinka ahkerasti käytetyssä palveluissa riittää tasapuolisesti tilaa erilaisille vesiliikunnan harrastajille, kuten uimareille, vesijuoksijoille ja -jumppaajille.
Suunnittelun jatko
Rantakylän uimahallin perusparannuksesta ja Mehtimäen uudesta uimahallista on valmisteilla hankesuunnitelmat. Suunnitelmat valmistuvat loppuvuodesta tai vuoden 2024 alussa. Hankesuunnitelmissa selvitetään ja arvioidaan hankkeiden tarpeita, toteuttamisen mahdollisuuksia sekä vaihtoehtoisia toteuttamistapoja. Hankesuunnitelmien perusteella muodostuu hankkeiden kustannusarvio suunnitelmien laatimishetkellä.
Rantakylän uimahallin perusparannuksen ja Mehtimäen uuden uimahallin päätyminen kaupungin investointiohjelmaan ja päätökseen rakentamisesta edellyttää, että kaupunginvaltuusto hyväksyy hankesuunnitelmat ja kustannusarviot.