Sisältöjulkaisija

angle-left Tuupovaaran uudella koululla 27.5. avoimet ovet ja kaikille avoin kevätjuhla

Tuupovaaran uudella koululla 27.5. avoimet ovet ja kaikille avoin kevätjuhla

Tuupovaaran uusi alakoulu valmistui kesällä 2020, keskellä koronakriisiä. Uutta esteetöntä koulua ei ole vielä juurikaan päästy esittelemään yleisölle. Niinpä koululla järjestetään avointen ovien päivä ”helaperjantaina” 27. toukokuuta kello 10–13. Yleisö kutsutaan myös saman päivän koulun kevätjuhlaan kello 12.

– Koulun valmistuttua saimme käyttöön myös kaupungin omana hankkeena toteutetun upean ulkopihan leikkivälineineen. Haluamme nyt viettää mukavan yhteisen päivän kyläläisten ja perheiden kanssa ja kutsua samalla kaikki mukaan kevätjuhlaamme, sanoo koulun rehtori Mika Merilä.

Avointen ovien päivän ohjelma:

klo 10–12 koulun sisällä ja piha-alueella
•    pikkuyrittäjien myyntipisteitä (koulun 4.–6.-luokkien oppilaat)
•    koulun ja yhteistyötahojen esittely- ja toimintapisteitä (nuorisopalvelut, Lions Club, vanhempaintoimikunta)
•    musiikkiesityksiä

klo 12 koulun sisätiloissa
•    Tuupovaaran koulun kaikille avoin kevätjuhla
•    kaupungin edustajan puhe
•    lasten kevätjuhlaohjelmaa

Istumapaikat kevätjuhlaan pyritään järjestämään noin 120 henkilölle. Huonon sään sattuessa osa ulos suunnitelluista toimintapisteistä järjestetään Tuupovaaran liikuntahallilla.

Tuupovaaran koulu on osoitteessa Vesitornintie 5.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.