Sisältöjulkaisija

angle-left Taloyhtiöt voivat hakea korjausavustusta esteettömyyden parantamiseen

Taloyhtiöt voivat hakea korjausavustusta esteettömyyden parantamiseen

Joensuun kaupunki haluaa kannustaa taloyhtiöitä korjaamaan asuinrakennuksiaan esteettömiksi eli rakentamaan hissejä tai poistamaan taloista muita liikkumisen esteitä.

Taloyhtiöt voivat hakea tänä vuonna vielä esteettömyysavustusta, joka on tarkoitettu liikkumisesteiden poistamiseen. Avustusta myönnetään esimerkiksi ulko-ovien automatisointeihin, hissien esteettömyyskorjauksiin sekä kulkuluiskien, kaiteiden tai porrashissien rakentamiseen.

Avustusta haetaan ensin Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAlta, jonka jälkeen voi tehdä vielä erillisen avustushakemuksen kaupungille. ARAn avustus on 45 prosenttia ja kaupungin 10 prosenttia hyväksytyistä kustannuksista, eli avustusta voi saada yhteensä 55 prosenttia. Maksatus tapahtuu toteutuneiden kustannusten mukaan.

Esteettömyysavustusta voi hakea 30. marraskuuta kello 15 mennessä.

Vapaamuotoinen hakemus ja liite ARAn avustuspäätöksestä lähetetään sähköpostilla osoitteeseen kirjaamo@joensuu.fi. Avustuksia myönnetään hakemusten saapumisjärjestyksessä.

Lisäksi ARA ja Joensuun kaupunki myöntävät avustuksia jälkiasennushissien rakentamiseen. ARAlta tukea voi hakea ympäri vuoden. Joensuun kaupungin hakuajat eivät ole vielä tiedossa. Asiaa käsitellään kaupunginhallituksessa tammikuussa 2024.

Tälle vuodelle korjausavustuksiin on varattu 150 000 euroa, josta esteettömyysavustuksiin on jäljellä noin 50 000 euroa.


Lue myös:
Vanhojen kerrostalojen esteettömyyttä voi parantaa hissien jälkiasennuksella – tule tutustumaan hissiremontin tekemiseen (16.10.2023)

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.