Sisältöjulkaisija

angle-left Suven avaus 2.6.: Linnunlahdella poikkeavia liikennejärjestelyitä

Suven avaus 2.6.: Linnunlahdella poikkeavia liikennejärjestelyitä

Joensuun Linnunlahdella on perjantaina 2. kesäkuuta liikkeellä jopa 20 000 ihmistä, kun Laulurinteellä järjestetään perinteinen Suomen suven avaus.

Tapahtuma alkaa kello 18 ja aiheuttaa poikkeavia liikennejärjestelyitä.

Linnunlahdentie on suljettu väliltä Länsikatu–Hallitie tapahtumailtana kesäkuun 2. päivä kello 17–20. Sulku ei koske linja-autoja. Linnunlahdentien pysäköintialueille, jäähallille ja Kuntokeitaalle pääsee Heinäpurontien suunnasta.

Pyörille omat parkkialueet

Tapahtumaan osallistuu yli 6 000 alakoululaisen suurkuoro ja arviolta 15 000 hengen yleisö. Yleisön toivotaan saapuvan Laulurinteelle kävellen tai pyörällä.

Pyöriä varten on erilliset parkit Eteläkadun varressa lähellä Linnunlahden uimarantaa sekä Laulurinteen suihkulähteen lähistöllä.

Mikäli tapahtumaan saapuu autolla, sen voi pysäköidä esimerkiksi Kenttämiehentien maksulliselle pysäköintialueelle Vesikon viereen. Länsikadulta Tiedepuiston kohdalta autoileva yleisö ohjataan pyörätietä pitkin Louhelan kentälle, jäähallin parkkiin ja Hallitien pysäköintitaloon. Vammaisen pysäköintiluvalla saa pysäköidä auton Laulurinteen suihkulähteen lähelle osoitetuille paikoille.

– Joensuulaiset oppilaat lähtevät Suven avauksesta vielä takaisin koululle. Huoltajat eivät voi ottaa lastaan mukaansa suoraan Laulurinteeltä. Näin varmistamme kaikkien turvallisuuden, muistuttaa vielä Karhunmäen koulun rehtori Timo Nykänen.

Suven avauksesta on lisää osoitteessa www.joensuu.fi/suven-avaus. Sieltä voi muun muassa luntata tapahtuman laulujen sanat, sillä yleisö otetaan mieluusti lauluun mukaan. Tapahtuma kestää 45 minuuttia.

Suomen suven avausta vietetään vuosittain koulujen päättyessä Joensuun Laulurinteellä. Suven avaus on joensuulaisille rakas perinne, joka alkoi vuonna 1985 ja vuonna 2017 se pääsi Unescon Elävän perinnön listalle.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.