Joensuussa on mahdollista ottaa koronarokote ilman ajanvarausta torstaina 26.8. kello 13–17. Walk in -rokotustilaisuus järjestetään Malmikatu 9 sijaitsevassa rokotuspisteessä. Rokotteita annetaan neljän tunnin ajan, kuitenkin enintään 300 rokoteannosta. Käytössä on Biontech-Pfizerin Comirnaty-koronarokote.
Rokotustilaisuudessa annetaan sekä 1. koronarokotteita että tehosterokotteita. Tehosterokotteen voi ottaa aikaisintaan 8 viikon kuluttua ensimmäisestä rokoteannoksesta. Torstaina järjestettävässä tilaisuudessa tehosterokotteen voivat näin ollen ottaa 1.7.2021 tai sitä ennen 1. koronarokotteen saaneet henkilöt. Rokotettavan tulee olla täyttänyt 12 vuotta.
Rokotukset toteutetaan vuoronumerolla. Omaa vuoroa voi joutua odottamaan ulkotiloissa.
Walk in -rokotukset jatkuvat myös oppilaitoksissa. Esimerkiksi Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella Carelia-rakennuksessa järjestetään rokotustilaisuus tiistaina 7.9.2021 kello 9–11 ja 12.30–14.30. Rokotteita tarjotaan yliopiston opiskelijoille ja työntekijöille. Yliopisto on tiedottanut tarkemmin tilaisuudesta omissa kanavissaan. Rokotustilaisuuksia valmistellaan myös Karelia ammattikorkeakoulun kanssa. Tulevista tilaisuuksista tiedotetaan tarkemmin myöhemmin.
Nuorten rokotuskattavuuksissa alueellisia eroja
Pohjois-Karjalaisista yli 12-vuotiaista yli 80 prosenttia on saanut 1. koronarokotteet. Määrällisesti 1. rokoteannoksia on maakunnassa pistetty reilut 121 000 kappaletta. Tehosterokote eli koronarokotteen 2. annoksen on tähän mennessä saanut noin puolet pohjoiskarjalaisista.
Vanhemmissa ikäluokissa rokotuskattavuudet ovat tasaisen hyvät eri puolilla maakuntaa. Nuoremmissa ikäluokissa rokotuskattavuuksissa on tällä hetkellä melko isojakin eroja. Erityisesti kuntakohtaisia eroja löytyy 20–30-vuotiaiden ikäluokassa.
Esimerkiksi 20–24-vuotiaiden keskimääräinen rokotuskattavuus on tällä hetkellä noin 64 prosenttia. Kontiolahdella koronarokotteita on otettu keskimääräistä enemmän, 1. rokotteen on saanut 67 prosenttia ikäluokasta. Vastaavasti Lieksassa, Liperissä ja Nurmeksessa koronarokotteen on tähän mennessä ottanut alle puolet ikäluokasta.
– Rokote on tehokkain tapa suojautua ja suojata muita koronavirustaudilta. Koronaviruksen yhteydessä on puhuttu paljon siitä, miten tauti on vaarallinen iäkkäille ja sairauden perusteella riskiryhmiin kuuluville, mutta pahimmillaan se on sitä myös nuoremmille. Sairaalahoidossa on ollut kaiken ikäisiä ihmisiä. Rokote vähentää merkittävästi koronaviruksen vakavia tautimuotoja, ylilääkäri Jukka Heikkinen toteaa.
Siun sotessa on yhä varattavissa koronarokotusaikoja kuluvalle viikolle. Ensimmäisten rokotteiden ajanvaraus on selvästi hidastunut, minkä vuoksi vapaaksi jääneitä aikoja on tarjottu myös tehosterokotteen aikaistamiseen. Uusia rokotusaikoja tulee varattavaksi aina lauantaisin ja maanantaisin. Rokotusajan voi varata verkkoajanvarauksen kautta osoitteessa https://siunsote.eaika.fi.