Sisältöjulkaisija

angle-left Siun sote: Pohjois-Karjalan koronatilanne on helpottanut viime viikosta

Pohjois-Karjalan koronatilanne on helpottanut viime viikosta

Pohjois-Karjalan koronavirustilanne on hieman rauhoittunut viime viikosta, eikä tilanne täytä tällä hetkellä leviämisalueen tunnusmerkkejä.

Pohjois-Karjalassa suositellaan kuitenkin kasvomaskien käyttöä THL:n ohjeiden mukaisesti julkisissa sisätiloissa, joissa on paljon ihmisiä lähellä toisiaan. Suositus koskee sekä rokotettuja että rokottamattomia henkilöitä.

Koronaviruksen ilmaantuvuus maakunnassa ylittää edelleen leviämisalueen yhtenä kriteerinä olevan 100 tartuntaa 100 000 asukasta kohden. Rokottamattomien tai vasta osittaisen rokotussuojan saaneiden keskuudessa ilmaantuvuus on kuitenkin 374,59, kun rokotetuilla ilmaantuvuus on 54,35.

Kuhasalon jätevesiseurannassa koronavirusta ei enää esiinny merkittäviä määriä ja Siun soten tartunnanjäljityksen ruuhkat ovat helpottaneet.

– Tartunnat leviävät tällä hetkellä erityisesti perhepiirissä, ja laajemmat koulu- tai harrastusryhmissä tapahtuneet altistumiset ovat vähentyneet. Maskien määräaikainen palauttaminen kouluihin, testikäytäntöjen tiukentaminen sekä ihmisten varovaisempi käyttäytyminen ovat varmasti vaikuttaneet tähän, alueellisen koronatyöryhmän puheenjohtaja, ylilääkäri Jukka Heikkinen sanoo.

– Omaa sairastumisriskiään voi jokainen yli 12-vuotias edelleen pienentää ottamalla rokotteet.

Pohjois-Karjalassa todettiin viikolla 47 yhteensä 96 koronavirustartuntaa, kun edellisellä viikolla tapauksia kirjautui 121. Pohjoiskarjalaisilla tartuntoja oli 94. Kuluvalla viikolla torstaiaamuun mennessä tartuntoja on todettu 50 ja karanteenissa oli 69 henkilöä.

Todetuista koronatartunnoista 53 % todettiin rokottamattomilla henkilöillä ja seitsemän prosenttia yhden rokoteannoksen saaneilla. 37 % tartunnoista todettiin täysin rokotetuilla.

Tartuntoja todettiin viikolla 47 Ilomantsissa, Joensuussa, Kiteellä, Kontiolahdella, Lieksassa, Liperissä, Nurmeksessa, Outokummussa ja Tohmajärvellä. Tartuntojen alkuperä saatiin selville 88 % tapauksista. Ulkomailta saatuja tartuntoja oli yhdeksän.

Eniten tartuntoja oli edelleen alle 12-vuotiailla lapsilla, mutta tartuntojen määrät ovat kasvaneet myös aikuisten keskuudessa.

Pohjois-Karjalassa voimassa olevat alueelliset suositukset ja rajoitukset on koottu Siun soten verkkosivuille osoitteeseen www.siunsote.fi/alueelliset-suositukset-ja-rajoitukset.

Pohjois-Karjalan tilannekuvatyöryhmä kokoontui arvioimaan epidemiatilannetta sekä tartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi tarkoitettujen suositusten ja rajoitusten riittävyyttä 2.12. Työryhmän seuraava kokous on torstaina 9.12.2021.

Koronavirustilanne Pohjois-Karjalassa viikolla 47 (22.–28.11.2021)

  • Koronavirustartuntojen määrä pohjoiskarjalaisilla: 94, muutos edellisviikkoon -26
  • Tartunnan saaneista rokottamattomia 53 %, 1. rokotuksen saaneita 7 %, täysin rokotettuja 37 %. Rokotustieto puuttui 3% tartunnan saaneista.
  • Tartuntojen alkuperä tiedossa 88 %
  • 14 vrk ilmaantuvuus (15.-28.11.2021): 112,7, muutos -3,83.
    Ilmaantuvuus rokottamattomilla tai osittain rokotetuilla 374,59, täysin rokotetuilla 54,35.
  • Koronasta aiheutuva terveydenhuollon kuormitus: vähäinen*

*Terveydenhuollon kuormitus mittaa Siun soten keskussairaalassa ja terveyskeskussairaaloissa hoidettavina olevien koronapotilaiden määrää suhteessa käytettävissä oleviin hoitopaikkoihin ja resursseihin asteikolla vähäinen – kohtalainen – vaikea.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.