Siun sote laajentaa neljänsiä koronarokotuksia THL:n torstaina 2.6. antaman suosituksen mukaisesti sairauden perusteella riskiryhmään kuuluviin yli 70-vuotiaisiin. Vakavan koronavirustaudin riskiryhmät voi käydä katsomassa THL:n verkkosivuilta: Vakavan koronavirustaudin riskiryhmät
Tänä vuonna 70 vuotta täyttävät ja sitä vanhemmat lääketieteellisiin riskiryhmiin 1 ja 2 kuuluvat henkilöt voivat varata ajan neljänteen koronarokotukseen verkkoajanvarauksen kautta lauantaista 4.6. kello 12 alkaen. Verkkoajanvaraus on osoitteessa https://siunsote.eaika.fi/
Puhelinajanvarauksen kautta numerossa 013 330 2131 rokotusajat ovat varattavissa maanantaista 6.6. kello 8 alkaen. Puhelinpalvelu on avoinna maanantaisin kello 8–9, muina aikoina numeroon voi jättää takaisinsoittopyynnön. Takaisinsoittopyyntöihin vastataan viikon sisällä.
Neljännen koronarokotuksen voi ottaa, kun kolmannesta rokotuksesta on kulunut vähintään kolme kuukautta.
Neljännet koronarokotukset jatkuvat aiemmin rokotusvuoroon tulleissa ryhmissä
Neljänsiä koronarokotuksia jatketaan edelleen myös aiemmin rokotusvuoroon tulleissa ryhmissä. Yli 80-vuotiaat ja yli 12-vuotiaat voimakkaasti immuunipuutteiset, jotka eivät ole vielä saaneet neljättä koronarokotusta, voivat varata rokotusajan takaisinsoittopalvelun kautta numerosta 013 330 2705. Takaisinsoittopyyntöihin vastataan viikon sisällä.
Neljättä koronarokotusta tarjotaan myös sairauden perusteella riskiryhmään kuulumattomille tänä vuonna 70 vuotta täyttäville ja sitä vanhemmille, joiden terveys ja toimintakyky ovat heikentyneet niin, että he eivät pärjää yksin kotona. Henkilön avuntarpeen tulee liittyä hoivaan ja huolenpitoon, ei esimerkiksi siivouspalveluihin. Rokotusryhmään kuuluvat voivat varata ajan neljänteen koronarokotukseen joko puhelinajanvarauksen (013 330 2131) tai verkkoajanvarauksen kautta. Tarkempia määrityksiä ryhmästä voi lukea THL:n sivuilta: Oma koronarokotus: miten, miksi ja milloin?
Ikäihmisten hoivakodeissa asuville sekä iäkkäille kotihoidon asiakkaille ja omaishoidettaville Siun sote tarjoaa neljättä koronarokotusta palvelujen yhteydessä.
Uusia aikoja 1., 2., ja 3. rokotuksiin varattavaksi lauantaina
Uusia koronarokotusaikoja tulee varattavaksi jälleen verkkoajanvaraukseen lauantaina 4.6. kello 12 ja puhelinajanvaraukseen maanantaina 6.6. kello 8.
Rokotusten ilta-aikoja on varattavissa PK Terveyden rokotuspisteelle torstaina 9.6. kello 16–18.20. Lisäksi Siun soten rokotuspisteiden lisäksi koronarokotuksia annetaan virka-aikaan tiistaina 7.6. Joensuussa Mehiläisen rokotuspisteellä.
5–11-vuotiaiden lasten koronarokotukset jatkuvat myös edelleen. Rokotusajan voi varata terveysasemien verkkoajanvarauksen kautta osoitteessa https://verkkoajanvarauspth.siunsote.fi/. Verkkoajanvarauksessa on nähtävillä rokotusajat ja -paikat. Koronarokotukseen voi hakeutua mille tahansa terveysasemalle, jossa rokotusaikoja on vapaana.
Lisätietoa Siun soten koronarokotuksista löytyy osoitteesta www.siunsote.fi/koronarokotukset.
Maakunnan koronavirustilanne pysynyt ennallaan
Pohjois-Kajalan koronavirustilanteessa ei ole tapahtunut suuria muutoksia. Koronavirusta liikkuu edelleen maakunnassa, mutta esimerkiksi terveydenhuollossa todettujen koronatartuntojen määrä on ollut hienoisessa laskusuunnassa useamman viikon ajan. Viime viikolla (vko 21) terveydenhuollossa tehdyissä testeissä todettiin 350 koronatartuntaa. Edellisellä viikolla (vko 20) tartuntoja todettiin 354. Valtaosa koronatartunnoista todetaan kotitesteillä, joiden tulokset eivät näy tilastoissa.
Kuluvalla viikolla perjantaihin mennessä koronavirustartuntoja on todettu 239. Terveydenhuollon koronasta johtuva kuormitus on vähäinen. Tällä hetkellä vuodehoitopotilaita on alle 10.
Influenssatilanne on myös rauhoittunut. Tapausmäärät ovat olleet laskussa viikosta 20 alkaen. Pohjois-Karjalassa on todettu enää yksittäisiä influenssatapauksia.
Pohjois-Karjalan alueellinen koronavirusepidemian tilannekuvatyöryhmä ei kokoontunut kuluvalla viikolla. Työryhmän seuraava kokous on torstaina 16.6.2022.