Sisältöjulkaisija

angle-left Siun sote: Koronavirusepidemian tilannekuvatyöryhmä suosittelee yli 50 hengen yleisötilaisuuksien kieltämistä määräajaksi

Koronavirusepidemian tilannekuvatyöryhmä suosittelee yli 50 hengen yleisötilaisuuksien kieltämistä määräajaksi

Siun soten alueellinen tilannekuvatyöryhmä suosittelee yli 50 henkilön yleisötilaisuuksien kieltämistä määräajaksi. Itä-Suomen Aluehallintovirasto toimivaltaisena viranomaisena tullee tekemään kyseisen päätöksen huomenna 27. marraskuuta.

– Työryhmässä sekä viranomaisten että alueen elinkeinoelämän edustajat olivat varsin yksimielisiä siitä, ettei alueellamme ole varaa riskinottoon. Joensuun epidemiatilanne on edelleen kiihtymisvaiheessa ja valtakunnallinen tilanne näyttää huolestuttavammalta päivä päivältä, perustelee työryhmän puheenjohtaja, toimialuejohtaja Sirpa Kaipiainen Siun sotesta.

Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut kiihtymis- ja leviämisvaiheessa oleville alueille ohjauskirjeen, jossa painotetaan riittäviä ennakoivia toimia epidemian leviämisen ehkäisemiseksi.

Käytännössä päätös yleisötilaisuuksien rajoittamisesta tarkoittaisi Kontiolahden ampumahiihtokisojen järjestämistä ilman yleisöä. Kansainvälinen ampumahiihtoliitto IBU on tiedottanut eilisen aikana tartunnoista Kontiolahden kisojen Venäjän, Latvian ja Moldovan joukkueissa sekä tänään Romanian ja Ranskan joukkueissa. Varmistuneita tartuntoja on tähän mennessä 13. Kaikkiaan testejä on otettu lähes 700 eli valtaosa testituloksista on negatiivisia.

Siun sote on selvittänyt tartuntaketjuja ja altistuneita eilisillasta lähtien. Tartunnan saaneet henkilöt ovat eristyksissä ja heidän lähikontaktinsa on asetettu karanteeniin. Moldovan ja Romanian joukkueet on asetettu kokonaisuudessaan karanteeniin, muissa joukkueissa karanteeniin on joutunut yksittäisiä henkilöitä.

Kontiolahden ampumahiihtokisojen järjestämisen edellytyksenä ovat olleet kattavat turvallisuussuunnitelmat. Kisailijoilta ja joukkueiden muilta jäseniltä on edellytetty negatiivisia koronavirustestituloksia maahantuloa edeltävältä ajalta, ja uusintatestejä maahan saapumisen jälkeen. Lisäksi kisojen järjestämisen edellytyksenä on ollut kisailijoiden ja yleisön välisen kanssakäymisen minimoiminen.

Koronavirusepidemian alueellista tilannetta ja sen edellyttämiä toimenpiteitä arvioidaan alueellisessa tilannekuvatyöryhmässä, joka kokoontuu tavallisesti kerran viikossa torstaisin. Siun soten toiminta-alueen tilannekuvatyöryhmään kuuluu Siun soten edustuksen lisäksi alueen kuntien ja elinkeinoelämän edustus sekä Itä-Suomen aluehallintoviraston (ISAVI), Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) sekä Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskus) edustus.

Uusia altistumispaikkoja Joensuussa ja Lieksassa

Joensuussa on varmistunut tänään jälleen kahdeksan uutta tartuntaa. Lisäksi Lieksassa on todettu viime päivien aikana uusia tartuntoja. Tapauksiin liittyy myös mahdollisia altistumisia ravintoloissa, joista kaikkia henkilöitä ei voida nimetä ja tavoittaa henkilökohtaisesti. Altistumispaikat on koottu Siun soten verkkosivuille www.siunsote.fi/koronaviruksen-altistumispaikat.

Samaan aikaan samassa paikassa olleita henkilöitä kehotetaan tarkkailemaan vointiaan ja ottamaan lievissäkin oireissa yhteyttä terveydenhuoltoon. Omaehtoiseen karanteeniin voi jäädä, jos se on henkilölle mahdollista.