Siun soten Toivonlahden hoivakodissa Ilomantsissa sekä Senioripihan hoivakodissa Joensuussa on rajoitettu vierailuja koronavirustartuntojen ja -altistumisten takia.
Toivonlahden hoivakoti on kokonaisuudessaan asetettu karanteeniin ja hoivakodissa on vierailukielto karanteenin aikana. Senioripiha puolestaan on oireseurannassa, jonka aikana vierailuja suositellaan vahvasti välttämään.
Lisäksi Kiteen kotihoidossa on todettu tartuntoja, ja sekä työntekijöitä että asiakkaita on ohjattu koronatesteihin. Yksittäisiä koronavirustapauksia on todettu useissa muissakin Siun soten hoivakodeissa, mutta ne eivät ole johtaneet laajempiin järjestelyihin.
Tartuntoja on todettu niin työntekijöillä kuin asiakkaillakin. Tartunnan saaneisiin henkilöihin ollaan suoraan yhteydessä. Altistuneet saavat tiedon ja ohjeet toimintayksiköiden kautta. Ikäihmisten palvelujen asiakkaiden omaisille tiedotetaan myös suoraan yksiköiden koronatilanteesta ja mahdollisista vierailuja koskevista rajoituksista.
Valtaosa iäkkäistä hoivakotien asukkaista on rokotettu kolmeen kertaan. Rokote suojaa hyvin vakavaa koronavirustautia vastaan, mutta ikä on edelleen suurin riskitekijä.
Siun sote pyytää omaisia ja läheisiä harkitsemaan tarkkaan, onko vierailu läheisen luona juuri nyt välttämätön vai voisiko käynnin sijaan muistaa läheistään vaikkapa puhelinsoitolla.