Joensuun steinerkoulussa on todettu eilen 16.8. koronaltistuminen, jonka vuoksi yhteensä 17 henkilöä on asetettu tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin. Altistuminen on tapahtunut 11.–13.8.
Koulu on tiedottanut oppilaita ja henkilökuntaa tapauksesta sekä antanut ohjeita oireseurantaan. Siun sote on yhteydessä kaikkiin karanteeniin asetettaviin lähipäivien aikana. Tartunnanjäljityksen kannalta on tärkeää, että henkilöt, jotka ovat saaneet tiedon altistumisesta, pitävät puhelimen auki ja vastaavat tuleviin puheluihin.