Sisältöjulkaisija

angle-left Siun sote: Kolmansia koronarokotuksia laajennetaan yli 30-vuotiaisiin

Kolmansia koronarokotuksia laajennetaan yli 30-vuotiaisiin

Kolmannet koronarokotukset etenevät Siun sotessa hyvää vauhtia. Rokotusvuorossa olevaa ryhmää laajennetaan seuraavaksi yli 30-vuotiaisiin.

Lauantaista 22.1.2022 alkaen ajan kolmanteen koronarokotukseen voivat verkkoajanvarauksen kautta varata kaikki yli 30-vuotiaat sekä edelleen myös sairauden perusteella riskiryhmään (riskiryhmä 1 ja 2) kuuluvat yli 18-vuotiaat. Verkkoajanvaraus on osoitteessa https://siunsote.eaika.fi/. Uusia aikoja tulee varattavaksi aina lauantaisin klo 12 ja maanantaisin klo 8.

Riskiryhmään kuuluvat ja yli 60-vuotiaat voivat varata ajan 3. rokotukseen, kun 2. rokotteesta on kulunut vähintään 3 kuukautta. 30-59-vuotiaat voivat varata ajan, kun 2. rokotteesta on kulunut vähintään 4 kuukautta

Aikoja avataan rokottajaresurssien ja rokotusvuorossa olevien määrän mukaan. Rokotusaikoja ei välttämättä pystytä avaamaan varattavaksi jokaiselle terveysasemalle sekä lauantaina että maanantaina. Jokaisella terveysasemalla pyritään kuitenkin pitämään vähintään yksi rokotuspäivä viikossa. Monella terveysasemalla rokotuksia on päivittäin.

Rokotusaikoja on tarjolla sekä Biontech-Pfizerin että Modernan koronarokotteelle. Käytössä oleva rokote näkyy ajanvarauksen yhteydessä. Varovaisuusperiaatteen vuoksi alle 30-vuotiaat miehet voivat ottaa vain Biontech-Pfizerin koronarokotteen. Muille Modernan rokote sopii, vaikka olisi saanut aiemmat rokotteet toisen valmistajan rokotteella. Lue lisää: Mietityttääkö koronarokote? (siunsote.fi)

Yli 70-vuotiaiden ja voimakkaasti immuunipuutteisten koronarokotukset

Yli 70-vuotiaat, jotka eivät ole vielä saaneet aikaa 3. koronarokotukseen voivat jättää takaisinsoittopyynnön numeroon 013 330 2705. Soittopyynnön voi jättää kaikkina aikoina. Siun sotesta soitetaan takaisin viikon kuluessa ja tarjotaan koronarokotusaikaa. Yli 70-vuotiaat voivat varata ajan 3. koronarokotukseen myös verkkoajanvarauksen kautta osoitteessa https://siunsote.eaika.fi/

Voimakkaasti immuunipuutteisten koronarokotuksissa vuorossa on 4. rokotukset. Siun sote soittaa ja tarjoaa aikaa 4. koronarokotukseen voimakkaasti immuunipuutteisille henkilöille viikosta 4 alkaen. Rokotusryhmään kuuluu noin 2 000 pohjoiskarjalaista, joten kaikkia aikoja ei saada soitettua ensimmäisen viikon aikana. Puhelut soitetaan 013-alkuisesta numerosta.

1. koronarokotusajasta voi jättää toiveen verkkoajanvarauksen kautta

Koronarokotus on edelleen tehokkain suoja vakavaa koronavirustautia vastaan. Pohjoiskarjalaisista täysin rokottamattomia on vielä noin 20 prosenttia. Koronarokotusta suositellaan kaikille yli 12-vuotiaille ja riskiryhmään kuuluville 5–11-vuotiaille. Lisäksi koronarokotetta tarjotaan myös perusterveille 5–11-vuotiaille.

Yli 12-vuotiaat voivat varata ajan 1. koronarokotukseen verkkoajanvarauksen kautta osoitteessa https://siunsote.eaika.fi/. Jos verkkoajanvaraus ei ole mahdollista, voi ajan varata maanantaisin klo 8–9 numerosta 013 330 2131.
Jos ajanvarauksessa ei ole vapaata rokotusaikaa haluamallesi rokotuspisteellä, voivat yli 12-vuotiaat jättää verkkoajanvarauksessa toiveen 1. koronarokotuksesta. Alle 12-vuotiaden rokotuksista toivetta ei palvelun kautta voi jättää. Rokotustoiveen yhteyteen jätetään yhteystiedot. Siun sote on yhteydessä rokotusajan sopimiseksi.

5–11-vuotiaiden koronarokotusten ajanvaraus toimii terveysasemien verkkoajanvarauksen kautta osoitteessa https://verkkoajanvarauspth.siunsote.fi. Ennen ajanvarausta kannattaa lukea tarkempia tietoja lasten rokotuksista

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.