Sisältöjulkaisija

angle-left Siltakadun pyörätien rakentaminen alkaa

Siltakadun pyörätien rakentaminen alkaa

Joensuun kaupunki saneeraa Siltakadun jalkakäytävän ja pyörätien välillä Länsikatu–Kalevankatu.

Työ on jatketta vuonna 2020 rakennettujen kiertoliittymien ympäristöille, jossa jalkakäytävät laatoitetaan ja pyörätielle asennetaan punainen päällyste.

Ajoradan osuus muuttuu kaksikaistaiseksi nykyisen neljän sijasta. Kadun poikkileveys ei muutu ja muutos tehdään ajoratamaalauksilla ja suojateiden kohtaan rakennettavilla saarekkeilla.

Työt aloitetaan valmistelevilla töillä juhannusviikon maanantaina 21. kesäkuuta ja hanke on valmis elo–syyskuun vaihteessa.

Jalkakäytävän ja pyörätien osuus on suljettu kokonaan liikenteeltä töiden ajan. Ajoneuvoille Siltakatu on koko ajan käytössä, mutta osa kaistoista on suljettu hulevesilinjan rakentamisen aikaan.

Rakentamisen yhteydessä osa puista poistetaan ja istutetaan uusia.

– Alueelta uusitaan yksi lehmusrivi. Kävelytien linjausta on hieman muutettu, jolloin tonttien puoleiselle viheralueelle, puille ja juuristoille saadaan lisää tilaa. Puut kasvavat nykyisellään aivan pysäköintialueiden reunassa, kertoo puistosuunnittelija Paula Lamminsalo.

– Kävelytien ja pyörätien väliselle nurmialueelle saadaan hyvän levyinen viherkaista ja siihen istutetaan uudet puistolehmukset. Niiden istutustiheydellä on haettu tilaa puiden latvuksille. Toisiaan hankaavien latvusten oksat rikkoontuvat herkemmin lumen tai tuulen vaikutuksesta. Ajoradan ja tontin puoleiset lehmusrivit sen sijaan säilytetään ennallaan, Lamminsalo kertoo.

Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet


Tilaa Joensuun kaupungin tiedotteet: liity postituslistalle.