Sisältöjulkaisija

angle-left Sähköavusteinen lastipyörä lainattavissa Nepenmäen kirjastosta

Sähköavusteinen lastipyörä lainattavissa Nepenmäen kirjastosta

Nepenmäen kirjastosta on lainattavissa sähköavusteinen Babboe Big-E -lastipyörä kesän ajan 4. kesäkuuta alkaen. Tarkoituksena on lisätä innostusta pyöräilyyn ja toisaalta antaa mahdollisuus lastipyörän kokeiluun.

Lainaaminen on kokeiluluontoista, ja se jatkuu elokuun 2019 loppuun.

– Me sanottiin tähän Nepenmäen kirjastolla heti kyllä. Meillä on ollut lainattavissa aiemmin pihapelejä ja muita tavaroita, mutta pyörää meiltä ei ole vielä voinut lainata. Koska pyörällä voi kuljettaa myös lapsia, veikkaan että pyörälle tulee kysyntää varsinkin Nepenmäen kaltaisella alueella, kertoi Nepenmäen kirjastojohtaja Katri Pesonen.

Pyörää voi lainata 1–6 tunnin ajan kirjaston aukioloaikoina esimerkiksi kauppareissulle, uimarannalle tai harrastuksiin. Pyörällä saa kuljettaa sekä tavaroita että henkilöitä pyörän painorajoitukset huomioiden.

Lainaamiseen tarvitaan kirjastokortti ja henkilöllisyyden todentamiseen kuvallinen henkilöllisyystodistus. Lainaajan tulee olla myös täysi-ikäinen.

– Täysi-ikäisyysvaatimus perustuu siihen, että lainaaja on käytön aikana vastuussa matkustajien turvallisuudesta sekä pyörälle tai sen varusteille mahdollisesti sattuvista vahingoista. Vahinkoja varten lainaajan kannattaa tarkistaa kattaako oma kotivakuutus myös lainattavat tavarat. Mikäli lainauskokeilu toimii moitteetta, voidaan ikärajan muuttamista pohtia, toteaa Ilmastokortteleiden hankekoordinaattori Saara Ihanamäki.

Pyörän lainauksesta ja varaamisesta voi kysyä lisätietoja Nepenmäen kirjaston henkilökunnalta kirjaston aukioloaikoina numerosta 050 310 9669. Nepenmäen kirjasto avoinna maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin kello 10–16 sekä tiistaisin ja torstaisin kello 13–19. Aukioloajat voi tarkistaa kirjaston verkkosivuilta: www.vaara.finna.fi.

Vaarakirjastoihin kuuluva Nepenmäen kirjasto ja Joensuun kaupungin Ilmastokorttelit-hanke toteuttavat lainauskokeilun yhteistyönä.